Penkkijärjestys – kuinka kirkossa istuttiin

Aarreaitta.net pyysi tuossa taannoin Seilin museokirkon taidetta käsittelevää tekstiä, jonka innoittamana täällä päädyttiin myös selvittelemään hieman 1600- ja 1700-lukujen aikaista tapaa istuksia kirkossa. Seilin museokirkon alttarilla esittelyn voi käydä lukemassa tästä linkistä.

Ja sitten itse asiaan.

1600-luvun lopun aikoina kirkoissa alkoivat yleistyä niin sanotut penkkijärjestykset eli istumajärjestykset. Kovinta valuuttaa ne olivat 1600-luvun lopun ja 1700-luvun yhteiskunnassa, jolloin raastuvassa astikin puitiin kiistoja siitä, kenellä oli oikeus istua missäkin kirkon penkissä.

Näkymä alttarille, kuva Milla Airosalmi

Itse penkkijärjestys on uskonpuhdistuksen mukana tullut lisä, kun 1600-luvun lopun puhdasoppineisuuden ihanne pakotti kaikki seurakuntalaiset käymään säännöllisesti kirkossa, jossa kuri oli kova. Samoihin aikoihin käyttöön otettiin häpeäpenkit ja jalkapuut. Penkkijärjestyksellä oli myös käytännöllinen puolensa, sen avulla oli tarkoitus mahduttaa kaikki seurakuntalaiset kirkkoon istumaan, jottei kukaan joutuisi seisomaan mahdottomia aikoja ja jottei penkkejä jäisi tyhjilleen. Samalla protestanttinen kirkko sai mahdollisuuden alkaa periä uutta maksua niin sanottua penkkirahaa eli veroa siitä, että henkilöllä oli istumapaikka kirkossa. Maksua alettiin 1700-luvulle tultaessa periä vuosittain, joskin useimmiten tappiollisena, sillä maksut jouduttiin usein perimään maistraatin kautta rästeinä. Uskonpuhdistuksen mainingeissa nimittäin katolisista kirkoista tehtäessä protestanttisia seurakunnat menettivät runsaasti omaisuutta hallitsijoille.

Penkkijärjestys seurasi hyvin tiukasti ajalleen tyypillistä säätyjakoa, joten suurimmat päälinjaukset ovat oletettavasti olleet aina samoja riippumatta siitä onko kyseessä ollut ruotsinkielinen seurakunta tai suomenkielinen ja missä päin Suomen aluetta seurakunta on sijainnut. Jokaisessa seurakunnassa on kuitenkin ollut oikeus kirkolliskokouksen aikana suorittaa penkkijako oman papiston johdolla, eikä tuomiokapituli suuremmin puuttunut asiaan. Ellei sitten kirkkoisäntä jakanut itsekseen paikkoja, mikäli penkkijakojen välissä oli tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi penkkejä oli kirkossa vapautunut jaettavaksi.

Pääasiat ovat olleet samoja niin 1600-luvun lopulla kuin pitkälti 1700-luvun aikana. Naiset ovat istuneet järjestään kirkon pohjoisella puolella, kun taas miehet ovat istuneet eteläisellä puoliskolla. Näin siksi, että tuona aikana kirkon eteläpuolta pidettiin arvokkaampana kuin pohjoispuolta. Sen jälkeen on jaettu penkkirivit säätyjen kesken. Käytännössä se tarkoitti sitä, että mitä lähempänä penkkirivi oli alttaria, sen korkeammalle säädylle siinä oli varattu paikkoja. Se mikä oli korkein sääty missäkin seurakunnassa, vaihteli runsaasti. Penkit, jotka jäivät tyhjiksi eli niin sanotut irtopaikat oli varattu löysälle väelle eli ihmisille, joiden sääty oli hyvin alhainen tai jotka olivat matkalaisia ja vain vierailivat kirkossa jumalanpalveluksen ajan. Arvovieraille oli kuitenkin säädetty paikat etummaisista penkkiriveistä, ja mikäli ne täyttyivät, loput siirtyivät sitten säädyllisesti huonommille penkeille. 

Näkymä saarnastuolista kirkkosaliin, kuva Milla Airosalmi

Periaatteessa penkkirivistöt ovat siis jakautuneet tähän malliin alttarista kohti kirkon takaosaa katsoen: kuningas ja kuningatar, aatelisto ja kuninkaan virkamiehet rouvineen, ylioppilaat, porvaristo ja käsityöläiset, lopulta talolliset talonpojat ja lopuksi löysä väki eli palvelijat, piiat, rengit, koulupojat, irtolaiset ja matkalaiset.

Kuorissa eli alttarin läheisyydessä olevien penkkirivien ensimmäiset penkit ovat olleet varattuja papeille, kuorolle ja muille kirkon työntekijöille, omassa arvojärjestyksessään.

Raivokkaimpia penkki- ja arvojärjestys -kiistoja esiintyi lähinnä ruotsinkielisessä seurakunnassa, koska ruotsinkielisissä oli enemmän porvaristoa ja aatelistoa 1600- ja 1700-luvun aikana. Suomenkielisissä seurakunnissa korkeinta säätyä edusti paikallinen virkamies, pikkuporvarit ja käsityöläiset. Naiset ovat omalla puolellaan myös istuneet säätyjärjestyksessä, usein samalla arvolla kuin aviomiehensä eli käsityöläis- ja porvarisrouvat ovat usein istuneet vierivieressä.    

Koska seurakunnat itse saivat hoitaa penkkijaon seurakuntalaistensa kesken, ei varmaa tietoa ole, miten Seilin museokirkossa sen käyttöaikana on istumajärjestys mennyt ihmisten kesken. Tai kuinka tiukasti sitä on valvottu, ottaen huomioon Seilin hospitaalin pääasiallisen väen spitaalisina, mielisairaina ja muina vaivaisina. Voidaan kuitenkin päätellä, että mahdollisesti on ainakin pyritty noudattamaan edes joitain pääpiirteitä, kuten sitä, että miehet ovat istuneet kirkon eteläisellä puolella. Siitä syystä että eteläisellä seinustalla on seinässä hattunaulakoiksi tulkittavia ulokkeita. Mahdollisesti myös kirkon penkit on vain ulkoisesti jaettu säätyjen kesken, ovelliset paremmat penkit korkeammille säädyille ja sitten karumman näköiset penkit palvelusväelle ja vaivaisille.

Ulkomailla kuitenkin näinkin ankara penkkijärjestys oli tuntematon asia, joten penkkijärjestyksen poistuminen käytöstä oli vain ajan kysymys. 

Lähde: Turun tuomiokirkko vv.1700-1827 s.267-302