Kirkkolaiva

Seilin kirkossa roikkuu Åke Sandvallin tekemä kirkkolaiva, joka on pienoismalli Agent-nimisestä prikistä, jota nauvolaiset käyttivät kauppalaivana 1800-luvulla.

Åke Sandvall oli nauvolainen insinööri, joka on tunnettu suuresta tekemästään suuresta määrästä laivojen pienoismalleja. Paitsi Seilin kirkkoon, hän on myös tehnyt kirkkolaivat muun muassa Turun tuomiokirkkoon ja Nauvon kirkkoon.

Seilin kirkon kirkkolaiva.

Kirkkolaivoja kutsutaan yleisesti myös votiivilaivoiksi. Nimitys tulee latinan sanasta votum, joka tarkoittaa lupausta. Votiivilaivoja, kuten myös muita votiivilahjoituksia, annettiin seurakunnalle pyyntönä Jumalan siunauksesta tai kiitoksena Hänen avustaan. Esimerkiksi merimies, joka lähti pitkälle vaaralliselle matkalle, tai joka selviytyi haaksirikosta, pystyi lahjoittamaan kiitokseksi laivan pienoismallin kirkolleen. Votiivilaivoja on niissä eurooppalaisissa kirkoissa, joiden seurakuntien jäsenet ovat olleet paljon tekemisissä merenkulun ja laivanrakennuksen kanssa. Euroopassa vanhimmat säilyneet votiivilaivat ovat 1500-luvulta, kun taas Pohjoismaissa ne ovat Tukholman Suurkirkon laivaa vuodelta 1590 lukuunottamatta, 1600-luvun ensimmäisiltä vuosilta (esim Hauhon kirkon votiivilaiva vuodelta 1609, Norjan Bergenin Mariakirkko vuodelta 1610 ja Tanskassa sijaitsevan Hon kirkon vuodelta 1605)

Pohjoismaisista kirkkolaivoista melko harvat ovat kuitenkin votiivilaivoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet niistä on lahjoitettu ilman Jumalan siunauksen tai merihädästä pelastumisen pyyntönä, vaan ne on lahjoitettu koristeiksi, jonkun henkilön muistoksi tai oman statuksen osoitukseksi. Koska suurimmasta osasta kirkkolaivoja ei ole säilynyt lahjoituskirjoja tai muita asiakirjoja, jotka kertoisivat lahjoituksen syystä, eivät tutkijat ole voineet määritellä tarkasti, kuinka suuri osa kirkkoveneistä ovat votiivilaivoja. Kirkkolaivat ovat tavallisisa kaikilla Pohjoismaiden rannikoilla, mutta kaikkein eniten niitä on Tanskassa, jossa joka toisessa kirkossa on kirkkovene. Tanskassa on myös suurin osa kaikkein vanhimmista säilyneistä kirkkoveneistä.

Paitsi että laiva on rannikko- ja saaristoseurakunnissa läheinen aihe, ja muistuttaa läheisistä jotka ovat matkoilla tai ovat niillä menehtyneet, veneet ja laivat ovat myös tiukasti sidoksissa kristillisen kirkon symboliikkaan. Vene symboloi seurakuntaa tai kaikkia uskovia, ja sitä ohjaa Kristus, joka suojelee uskoviaan vaaroilta. Vene voi myös symboloida matkaa taivaaseen.

Koska Suomi tähän aikaan oli Suurruhtinaskunta Venäjän alla, Agent on venäjän liputuksen alla. Suomen kauppalaivat ottivat kuitenkin jo Krimin sodan (1853 – 1856) yhteydessä käyttöön oman lipun, sillä brittiläiset ja ranskalaiset kaappasivat sodan yhteydessä venäjän lipun alla purjehtivia aluksia. Suomalainen kauppalaivalippu muistutti nykyistä Suomen siniristilippua, mutta risti oli kapeampi ja tummempi, niin kutsuttu Pyhän Yrjön ristillä varustettu lippu. Sodan jälkeen lipun tangon puoleiseen yläkulmaan liitettiin venäjän lippu ja alakulmaan ankkuri.

 Lähteet:

http://www.kristendom.dk/artikel/418937:Indfoering--Kirkeskibet---symbolet-paa-rejsen-fra-jorden-til-himlen

http://www.kirkeskibet.dk/

http://da.wikipedia.org/wiki/Kirkeskib_(skibsmodel)

http://www.maritimt.net/oj/kirkeski.htm

http://intodenmark.dk/2009/01/ship-models-in-danish-churches/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkolaiva

http://samla.raa.se/xmlui/bitstream/handle/raa/1926/1962_346a.pdf?sequence=1

http://www.svenskakyrkan.se/default.aspx?id=868187

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_lippu

http://no.wikipedia.org/wiki/Votivskip

Lisa Svanfeldt-Winter

Kirjallisuutta / Litteratur

Koko Seilin sairaala-aikaa käsittelevää kirjallisuutta on hyvin vähän, mutta aiheeseen liittyvistä asioista on kirjoitettu melko paljon. Tässä listaus muutamista kirjoista, artikkeleista ja elokuvista.
Det finns mycket lite litteratur som gör anspråk på att behandla hela Själös historia. Däremot finns det en hel del litteratur som behandlar delar av den eller annars tangerar ämnet. Här är en liten lista på böcker, artiklar och film som berör Själös historia.

Seilistä ja kirkosta/ Själö och kyrkan:
Heinonen, Tommi, Merenkulkijan pyhätöt saaristossa (1998).
Miettinen, Mika (toim.), Seilin saariston luonto: yhteenveto kolmen vuosikymmenen tutkimuksista (Metsähallitus 1997).
Niitemaa, Timo, ”Seili: spitaali ja biologiaa” Uusi nainen 1982:8.
Nikula, Sigrid, ”Åbolands prosteri I”, Suomen kirkot (Museovirasto 1973).
Svahnström, Gösta, Seilin sairaalan vaiheista Eripainos: Sairaala 1961:12.
Topelius, Zacharias, Finland framställt i teckningar (Helsingfors 1845)
Topelius, Zacharias, Vanha kaunis Suomi 4. painos, Karisto (Hämeenlinna 1981)
Turunen, Sakari, Achté, Kalle, ”Seilin hospitaali 1619 – 1962” Käytännön lääkäri 1976:1.
Widén, Solveig, ”Vandring på Själö för tvåhundra år sedan”, Skärgård 1991:1.
Wilenius, Anne, Seilin arkistohistoriaa Arkistoteoreettinen tapaustutkimus (Turku 2001).


Leprasta ja spitaalihospitaaleista/ Lepra och leprosorier:
Björkman, Lolan, Korpholmens hospital i Kronoby 1631 – 1841 (Borgå 2007).
Fagerlund, L.W, Finlands leprosorier I (Helsingfors 1886).
Richards, Peter, The Medieval Leper and His Northern Heirs (Cambridge 1977).
Vuorinen, Heikki, Tautinen historia (Tampere 2002).

Seilin spitaalihospitaalin potilasluettelo / Patientregister över Själös spetälska: http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo038cr.htm


Muutama kirja ja artikkeli mielisairauden hoidosta Seilissä ja muualla/ Några böcker och artiklar om mentalvård på Själö och annanstans:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Omoralens ansikte. En studie av de galna kvinnorna på Själö hospital 1889 – 1944. Pro gradu. Sociologiska institutionen, Åbo Akademi (Åbo 1998).
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospita 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka, Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Foucault, Michel, Madness and Civilization: a history of madness in the age of reason (London 1989) (org. Folie et déraison: historie de la folie á l’âge classique, sve.: Vansinnets historia under den klassiska epoken, Lund 1983).
Jarttu, Heljä, Seilin hospitaali ja sen potilaat 1875 – 1840 Pro gradu, Suomen historia, Turun Yliopisto (Turku 1988).
Joutsivuo, Timo, Mikkeli, Heikki (toim.), Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (Helsinki 1995).
Nygård, Toivo, Erilaisten historia – marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa (Jyväskylä 1998).
Pesonen, Niilo, Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla (Helsinki 1980).
Pietikäinen, Petteri, Hulluuden historia (Helsinki 2013).
Pulma, Panu, Fattigvård i frihetstidens Finland. En undersökning om förhållandet mellan centralmakt och lokalsamhälle Suomen Historiallinen Seura (Helsinki 1985).
Rantala, Ulla, Seilin sairaalan mielisairaanhoito. Tutkielma, Turun terveydenhuolto-oppilaitos (Turku 1989).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Sundelin, Arne, Sörman, Anne, Skammens hud. Spetälskan i Sverige (Bokförladet DN 2004).


Kaunokirjallisuutta/ Skönlitteratur:
Brink, Aira, Velhojuuri, (Helsinki/Porvoo 1968).
Harra, Taisto, Kulkujätkä ja punapää (Helsinki 1986).
Issakainen, Jouni, Saaren kirja (Juva 1993).
Lehtinen, Sinikka, Kohtalona Seilin saari (Hämeenlinna 2007).
Lööf, Christina, Ända till gryningen (Borgå 1958).
Sundelin, Arne, Spinalonga – de spetälskas ö (Stockholm 1989)


Elokuvia ja dokumentteja/ Filmer och dokumentärer:
Anthousakis, Costas: SpinaLonga (2007).
Mavrikios, Dimitris: Spinalonga (1981).
Yle, Akuutti, Seili – spitaalisten ja hourujen saari, < http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/seili_spitaalisten_hourujen_saari>.
Yle, Sahlgren, Karl (toim.) ”Själö och vården av dårar”, Mellan barbari och humanism. Mentalvård (1991), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/sjalo_och_varden_av_darar_60999.html#media=61005>
Yle, Weurlander, Mikaela (toim.) Kvinnorna på Själö (2008), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/kvinnorna_pa_sjalo_65803.html#media=65807>.

Lisa Svanfeldt-Winter

The founding board of the church

Opposite to the door of the church, over the entrance to the sacristy (where the priest prepared himself for service), is the founding board of the church. It is written in Swedish and put up after the consecration of the church. Here is the original text of the board and my try for a translation into modern(ish) English:

“DETTA HERRANIS HUUS OCH/ TEMPEL/ Är med Le?ene Hospithals medell upbygdt efter Herr:/ General Majoren och Landzhöfdingens/ Högwählborne Baron OTTO/ REINHOLT UXKULLS:. Ordres/ gottfinande med högwyrdig Herr Biscopens/ och Pro Cancelariens Doct: Laurentii Tame-Lins:. Hwilken under påstående Bygnad Sahl Afl?ed Samtycke,/ Medelst Högachtad Herr Landz Camreraren Hans=/ Svahns, anstaltande Och Hospitals Förestånarn/ Wälbetrodde Hr/ Jöns Castins hafde insende/ och redogiörande med det Ehrewyrdige Hr/ Jo=/ hanes Alftanus war vice Pastor/ Med/ Bygnaden begyntes den 1 junii åhr = 1733,/ fullbordades den 23 Augus ? sama åhr./ Inwigdes den 26 dito af Högwällärde/ Hr magister Henrich Alanus:./ Bygmästaren ärlig: och beskedelig/ bonde: Carl: Jacobson ifrån Me=/ rimasko och Killos.”

















English:
This Lord's house and temple is financed by the county hospital, on the order of sir major general and county governor, highborn baron Otto Reinholt Uxkull, on the permission of the honored sir Bishop and prochancellor, doctor Laurentia Tame Lins., who during the construction work blessed passed away. With help of the highly appreciated sir county accountant Hans Svahn, the director of the institution and hospital, trusted sir Jöns Castin was supervising the work and in charge of the administration. The highly honored sir Johannes Alftanus was vice vicar when the construction work begun in June 1st 1733, and finished in August 23rd 1733. Inaugurated in August 26th by highly learned sir master Henrich Alanus. The building master was the honest and well-mannered peasant Carl Jacobson from Killos in Merimasku.

County governor: delegate of the king in a county or province.
Prochancellor: bishop who supervises a university's work.
County accountant: white-collar worker at a County Administration Board, who works with the economic administration.


Lisa Svanfeldt-Winter

Mielenterveyden hoitoon käytetyistä lääkkeistä

Tässä hyvin epätieteellisessä tekstissä kirjoitan hieman mielenterveydellisiin vaivoihin käytetyistä lääkkeistä, lähinnä perustuen Edward Shorterin kirjaan Psykiatrian historia vuodelta 1997, Riitta Oittisen artikkeliin ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli) vuodelta 1995 ja Eero Elomaan ja Ilkka Taipaleen toimittamaan Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla vuodelta 1996.

Shorterin mukaan lääkkeistä vanhempiin kuuluu alkoholi, jota Seilissäkin on käytetty, tosin ensisijaisesti spitaalisten hoitoon. Vanhoihin rohtoihin kuuluivat myös ulostuslääkkeet, joita käytettiin mielenterveysongelmiin paljon varsinkin keskiajalla. Ajatuksena oli, että ruoansulatus oli yhteydessä mielenterveyteen, mutta myös paastolla ja ruumiin sisäisellä puhdistuksella on pitkät perinteet. Paaston hyödyistä mielenterveydellisien vaivojen hoidossa voi lukea antiikin kirjoituksista aina 1900-lukuisten mielisairaaloiden hoitomenetelmiin.

Mielisairauksia on pitkälti pidetty parantumattomina, jonka vuoksi suurin osa lääkkeistä on lähinnä tarkoitettu vaivojen lievittämiseen, eikä niinkään parantamiseen. Varsinkin rauhoittavat lääkkeet ovat tähän tarkoitukseen kehitettyjä. 1800-luvulla alettiin valmistaa enenemissä määrin alkaloidilääkkeitä, eli kasveista valmistettavia typpipohjaisia lääkkeitä. Tunnetuin alkaloidilääke on varmasti morfiini, jota valmistettiin jo kauan rauhoittavana lääkkeenä ja huumausaineena käytetystä oopiumista. Varsinkin morfiini ja sen kaltaiset lääkkeet aiheuttivat erittäin helposti riippuvuutta, ja väärinkäytökset olivat yleisiä. Alkaloidien terapeuttinen indeksi oli myös hyvin pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että tehoava annos lääkettä oli hyvin lähellä haitallista määrää lääkettä. Ei siis tarvinnut paljoakaan, jotta potilas sai yliannostuksen. Vuonna 1869 markkinoille tuotiin kloraali. Silläkin oli niinikään rauhoittava vaikutus, mutta se maistui todella pahalle, ja oli siksi potilaiden epäsuosiossa. Kloraali tuli myös tunnetuksi salapoliisiromaaneista, joissa rikollinen käytti kloraalista valmistettuja "tyrmäystippoja" uhrinsa taltuttamiseksi.

Toinen ryhmä rauhoittavia lääkkeitä oli bromisuolat, jotka kehitettiin 1890-luvulla. Näitä käytettiin esimerkiksi pitkäunihoitoihin, joissa potilas nukutettiin pitkiksi aikaväleiksi. Bromisuola oli selvästi halvempaa eikä yhtä pahanmakuista kuin jonkin verran aikaisempi keksintö kloraali. Kloraalia kuitenkin käytettiin yleisesti Euroopassa 1800-luvun loppuun saakka. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kehitettiin barbituraatit. Nämä olivat selvästi helpommin annosteltavissa kuin niitä edeltäneet lääkkeet, ja niiden sivuvaikutukset olivat vähäisemmät. Esimerkiksi pitkäunihoidossa barbituraatit eivät jättäneet potilasta yhtä uneliaaksi hoidon jälkeen kuin bromisuolat. Barbituraatteja seurasi 1940-luvulla meprobamaatit kuten Miltown ja 1960-luvulla bentsodiatsepiinit, joita edelleen käytetään mielialalääkkeinä. Sekä barbituraatit että bentodiatsepiinit rauhoittivat ja lievensivät ahdistusta. Kuuluisin bentsodiatsepiini on varmasti Valium, nykyään Suomessa usein lääkkeeksi määrätty Diapam on myös bentsodiatsepiini. Niin kuin näitä edeltäviä rauhoittavia lääkkeitä, myös nämä tulivat laajasti väärinkäytetyiksi. Kun vuonna 1950 kehitettiin klooripromatsiini, psykooseja alettiin hoitaa tällä lääkkeellä, ja syvä- ja pitkäunihoidot jäivät vähemmälle. Sen jälkeen rauhoittavia lääkkeitä käytettiin pelkästään potilaan rauhoittamiseen ja ahdistuksen lievitykseen, eikä unihoitoihin.

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kukoisti myös niin kutsuttu patenttilääkekauppa. Patenttilääkkeiden, joita usein kutsuttiin myös humpuukilääkkeiksi, mainostettiin parantavan melkein mitä vaivoja tahansa, usein samanaikaisesti. Monia patenttilääkkeitä markkinoitiin hermosairauksiin, mikä oli kaunisteleva sana mielisairauksille. Patenttilääkkeet sisälsivät toisinaan joihinkin tauteihin tehoavia aineita, mutta useimmiten ei. Niitä ostettiin muun muassa postimyynnistä, kiertäviltä kauppiailta ja joitakin myös apteekeista.


Lähteet:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 - 1944 (Åbo 2006).
Duodecim Terveyskirjasto, "Diapam", http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far11454, haettu 21.8.2013.
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka (toim) Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Oittinen, Riitta, ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa, toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli (Helsinki 1995).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).

Lisa Svanfeldt-Winter

Forskningsinstitutets och kyrkuddens bryggor

Forskningsinstittutets och kyrkuddens bryggor ger ibland upphov till diskussioner och frågor. Besökare kommer i vanliga fall i kontakt med Förbindelsefärjans brygga, även känd som Postbryggan, och med Kyrkobryggan på Kyrkudden. En del besökare har dessutom stiftat bekantskap med ”Asemalaituri” (sv. ung. stationsbryggan). Alla dessa tre bryggor finns inritade i den äldsta kartan (dock en kopia) som finns bevarad på forskningsinstitutet från år 1811. Kyrkobryggan och Stationsbryggan ligger på rätt skyddade platser, där det går bra att ankra. Det var också ett viktigt kriterium för att välja just Själö som sjukhusö.

Kyrkbryggan.

Kyrkbryggan nära museikyrkan är öns gästhamn. Bryggan ägs av Museiverket och intill bryggan finns Pro Själö –föreningens sommarkiosk. Vid Kyrkbryggan finns också ett dass. Ifall ett större sällskap planerar att besöka Själö med egen båt, kan de t.ex. i samband med bokning av guidning också be om att få en reservation till bryggan.

Förbindelsefärjorna Östern, som trafikerar från maj till början av september, och Falkö, som traffikerar resten av året till Själö, tar i land vid Postbryggan. Även flera av forskingsinstitutets båtar förtöjs här, liksom en del charterfartyg. Andra båtar får endast med specialtillstånd ta i land vid postbryggan.

Stationsbryggan används av forskningsinstitutets forskare för att förtöja mindre båtar som de samlar prover från havet med. Institutet driver projekt bland annat om strömming, blåstång och slamkräftor. För att inte störa eller försvåra forskarnas arbete, får inte privatpersoner och charterbåtar att använda stationsbryggan. Ett undantag är öppet hus –dagen som ordnas varje år, och då institutets bryggor fritt får användas.

Stationsbryggan.

Lisa Svanfeldt-Winter

Information for visitors: the piers

The Church pier.

The guest pier is located close to the church, on the north side of the island. It is called the Church pier, and is owned by the National Board of Antiquities. Next to the pier are toilets and a summer kiosk, kept by the Pro Seili – Heritage Society. 

Visitors who come by the connection ferries Östern (from May to beginning of September) or Falkö (rest of the year), come to the Ferry pier on the south side of the island. It is about a half kilometer from the buildings of the Archipelago Research Institute and one kilometer from the church. The pier is also used by charter boats and the larger boats of the research institute. Private persons may only use the pier with special permission.

The Ferry pier.

Asemalaituri, the ”Station pier”, on the east side of the island, is also used by the researchers of the Archipelago Research Institute. The institute has projects i.e. on herring, Bladderwrack (Fucus vesiculosus) and mud crabs (Rhithropanopeus harrisii). The researchers use the pier when they collect samples etc. In order not to distrurbe the work of the researchers, private persons are not allowed to use the Station pier. The exception is the Doors open day, when visitors may use the piers of the institute.

The Station pier.

 Lisa Svanfeldt-Winter

Kirkon kaiverrukset ja seinämaalaukset

Penkin ehkä selvin kaiverrus.

Risti seinässä.

Tänään oli kirkolla puhetta kirkon sisäänkäynnin lähellä olevasta valkoisesta ympyrään suljetusta rististä. Mietittiin, voisiko kyseessä olla risti, joka toisissa kirkoissa maalataan vihkimisen jälkeen.

Tämä tavan voi nettiselailun jälkeen todeta kuitenkin oleva katolinen tapa. Piispa tekee seinään vedellä tai öljyllä kaksitoista ristiä, joiden ympärillä on ympyrä. Nämä ristit symboloivat apostoleita. Protestanttisissa kirkoissa näitä ei tehdä, vaan kirkko vihitään toisenlaisen kaavan mukaan (katso vihkimiskaava Suomen Evankelis Luterilaisen kirkon vihkimiskaava). Seilin kirkko on rakennettu 1733, eli siinä ei pitäisi olla uskonpuhdistusta edeltäviä merkkejä niin kuin monissa Suomen keskiaikaisissa kirkoissa.

Mistä rististä on kyse, on vielä selvityksen alla:)

Abrahamin kaiverruksia.

Kirkossa on paljon muitakin kaiverruksia ja maalauksia. Esimerkiksi penkkeihin on varsinkin lähinnä ovea, oikealla puolella, kaiverrettu jos jonkinlaista. Kaikkein selvimmät näistä ovat kolmannen penkkirivin nimikirjoitukset Erik Skönlund ja Abraham. Ensimmäisen alla lukee Anno 1752 ja toisen alla 1754. Nämä penkkirivit ovat oletettavasti tähän aikaan kuuluneet mielisairaalapotilaille. Miehet istuivat oikealla puolella ja naiset vasemmalla.

Spitaalisten puolen merkinnät.

Spitaalisten puolella, eteläisellä seinällä on maalattuna vuosiluku 1829 kahteen kertaan ja niiden perään nimikirjaimet I . S. ja I:H:R. Kirkon inventaariolistoista, Museoviraston luetteloista ja historiikeista ei ole löytynyt remonttia, joka vuosiluvultaan sopisi yhteen tämän vuosiluvun kanssa. Esimerkiksi ikkunoita on laajennettu vuosina 1824, 1835 ja 1839, sakastin lattia on uusittu vuonna 1825 ja kirkon perustusrakennukset rapattiin vuonna 1813, mutta mikään näistä luvuista ei hyvällä mielikuvituksellakaan oikein sovi maalattuihin numeroihin. Mahdollisesti kyseessä on ollut kirkon maalaaminen tai katon tervaaminen, josta ei olisi jäänyt muita merkintöjä.

Oven lähellä on kirjoitus "ALTO".

Tukkimiehen kirjanpitoa.

Lähteet:
Sigrid Nikula, "Åbolands prosteri I", Suomen kirkot (Helsinki 1973)
Museoviraston rekisteriportaali:  http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=rapea&taulu=T_KOHDE&tunnus=200091, haettu 21.8.2013.

Katolisista konsekraatioristeistä voi lukea enemmän esim:
http://www.lub.lu.se/luft/diss/the_64/the_64.pdf, s. 151.
http://www.linkopingsdomkyrka.se/default.asp?page=page&menuid=12:30&pageid=546
http://www.ne.se.ezproxy.vasa.abo.fi/konsekrationskors
http://runeberg.org/nfbn/0426.html
http://uskojaelama.net/arkisto/index.php?topic=2534.0


Lisa Svanfeldt-Winter