Kuorituolit ja kuoriaita

Museokirkon vieraat tiedustelevat usein, ketkä ovat istuneet alttarin sivuilla olevissa penkeissä eli kuorituoleissa. Myös alttarin päädyn muusta kirkosta erottava aita eli kuoriaita herättää kysymyksiä.

Seilin kirkon kuori ja kuoriaita kirkkosalista päin katsottuna.

Kuori sijaitsee kirkon etuosassa ja on kirkkosalin keskus.[1] Se on kirkon arvokkain, alun perin papistolle ja kuorolle varattu osa. Alttari sijaitsee kuorissa.[2] Siellä ovat myös kuorituolit, joissa ovat istuneet papit ja piispat.[3] Suomen keskiaikaisia kivikirkkoja tutkiva Markus Hiekkanen on esittänyt lisäksi, että kuorituoleja on voitu käyttää ripityksessä, konfirmaatiossa sekä morsiusmessussa avioliittoon vihkimisen yhteydessä, mutta tämän selvittäminen vaatii vielä lisätutkimuksia.[4]

Kirkkosalista katsottuna vasemmanpuoleinen kuorituoli on ovellinen ja malliltaan suora.

Oikeanpuoleinen kuorituoli on oveton ja L:n mallinen.

Kuoriaidan tehtävänä on ollut erottaa kuori muusta kirkkosalista. Hiekkasen mukaan kirkkoihin on rakennettu kuoriaitoja sekä keskiajalla (Varsinais-Suomessa 1100-luvulta 1500-luvulle) että pitkään sen jälkeen 1700-luvulle saakka.[5] Luterilaisen kirkkointeriöörin muotoutumisesta Suomessa väitellyt Hanna Pirinen puolestaan esittää mahdollisuuden, että kuoriaita on voitu omaksua suomalaisiin kirkkoihin vasta uskonpuhdistuksen jälkeisellä ajalla (1500-luvun lopulta alkaen) eurooppalaisesta kulttuuripiiristä.[6] Joka tapauksessa kuoriaita on alun perin katolisen kirkkorakennuksen piirre. Vuonna 1733 rakennetussa Seilin kirkossa myös kuoria vastapäätä oleva pääty on erotettu muusta kirkkotilasta ulkonäöltään kuoriaitaa vastaavalla aidalla. Tämän aidan tarkoituksena oli pitää spitaaliset erillään muusta kirkkoväestä. 

Kuoriaita kuorista päin katsottuna.

Seilin kirkossa myös länsipääty on erotettu aidalla muusta kirkkosalista.

Teksti ja kuvat: Hanna Pyhtilä

Lähteet

Kirjallisuus

Hiekkanen, Markus 2007. Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. SKS: Helsinki.

Internet-lähteet

Helsingin Sanomat 2003. Kivinen kirkko keskellä aikaa. Julkaistu 7.10.2003 osastolla Kulttuuri. Saatavissa: http://www.hs.fi/tulosta/HS20031007SI1KU018h3

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto. Taidehistoriallinen sanasto. Kirkkoarkkitehtuuriin liittyvää sanastoa. Saatavissa: http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/taidehistoria/sanasto.htm

Ikonen, Matleena 2012. 750 vuotta historiaa Turun tuomiokirkossa. Matkailu kotimaassa.fi 4-2012. Saatavissa: http://www.kotimaassa.fi/index.php?article_id=2255&__from_id__=888

Kirkon keskusrahasto. Mobiilikirkko. Bongaa kirkko. Saatavissa: http://www.mobiilikirkko.fi/bongaakirkko/kirkon_osia.html

Oulun kaupunki 2005. Aikamatka Oulu. Kirkko 1600-luvulla. Oulu 400. Saatavissa: http://www.oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/lisatiedot/jumalanpalveluselama1600.htm

Pirinen, Hanna 1996. Luterilaisen kirkkointeriöörin muotoutuminen Suomessa. Tieteessä tapahtuu 7/96. Saatavissa: http://www.tieteessatapahtuu.fi/796/pirinen.html

Sauvo-Karunan seurakunta. Seurakunnan kirkot: Sauvo / Karuna. Saatavissa: http://koti.mbnet.fi/~karuna/kirkot.htm

Valkeapää, Leena et al. 1997. Taidehistorian sanasto. Jyväskylän yliopisto, TAIKU / Taidehistoria. Saatavissa: https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/tiedostot/sanasto.pdf

---

[1] Kirkon keskusrahasto.

[2] Helsingin yliopiston Avoin yliopisto; Valkeapää et al. 1997, 34.

[3] Oulun kaupunki 2005; Ikonen 2012; Sauvo-Karunan seurakunta.

[4] Hiekkanen 2007, 46; Helsingin Sanomat 2003.

[5] Hiekkanen 2007, 41.

[6] Pirinen 1996.

Seili - valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja kulttuurialuetta

Seilin saaristo on kokonaispinta-alaltaan
4687 ha suuruinen.

Seilin saaristoon kuuluu pääsaaren lisäksi sitä ympäröiviä pienempiä saaria. Alueen pinta-alasta 3906 ha on vettä ja 781 ha maa-aluetta. Valtion omistuksessa on 406 ha maa-alueista. Seilin saaristo on suurimmaksi osaksi luonnonsuojeluetta ja Airiston etelärannalla sijaitsevat saaret kuuluvat Natura-alueeseen. Seilin alueen kasvisto ja eläimistö ovat monipuolisia. Alueella esiintyy rauhoitettuja lajikkeita, kuten peltomaitikka, jotka ovat lähes kadonneet muualta Suomesta.

Seilin museokirkko on rakennettu vuonna 1733.

Pääsaarta lukuunottamatta alueen saaret ovat lähes rakentamattomia. Seilin pääsaari rakennuksineen on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta. Seilin museokirkko on niin kutsuttu autiokirkko , joka tarkoittaa ettei kirkko ole enää varsinainen seurakuntakirkko eikä siten säännöllisessä jumalanpalveluskäytössä. Kirkko siirtyi viime keväänä Museovirastolta Metsähallitukselle osana valtion kiinteistöhallinnon uudelleenjärjestelyä.

Vanhan mielisairaalan päärakennuksessa ja sitä ympäröivissä talousrakennuksissa toimii Saaristomeren tutkimuslaitos. Päärakennuksessa sijaitsee opetus- ja tutkmustiloja, muissa rakennuksissa mm. henkilökunnan majoitustiloja. Rakennukset ovat Suomen Yliopistokiinteistöjen omistuksessa. 

Myrsky Genesaretin järvellä

”Venemies tietää, että taistelussa luonnonvoimia vastaan tarvitaan paitsi välineistön ehdottoman viimeisteltyä kuntoa, myös uskoa omaan taitoon ja tahtoon. Edelleen hän tietää, että silloin, kun oma taito ei enää voi auttaa, on kuitenkin yksi Suuri, joka voi aina auttaa. Hän asetti aikoinaan myrskyn, hän käveli aaltojen yli Genetsaretin järvellä, hän voitti pelon ja ahdistuksen ja Hän antoi ihmiskunnalle lahjaksi uskon ikuisuuteen, pelastukseen ja hyvän voittoon.”

Seilin museokirkon alttaritaulun Myrsky Genesaretin järvellä  vuosina 1948–49 maalannut Helge Stén harrasti pitkiä purjehdusmatkoja saaristoon. Näillä matkoilla hän luonnosteli ja maalasi useita saaristoaiheisia teoksia. Sténin tiedetään myös viettäneen aikaa Paraisilla ja Luonnonmaalla kun hän kaipasi työskentelyrauhaa. Sténin saaristoaiheisia kuvasarjoja ja taiteilijan niiden yhteyteen kirjoittamia tekstejä ja runoja julkaistiin myös lehdissä. Yllä oleva lainaus on Helge Sténin Purje ja Moottori -lehden joulunumeroon kirjoittama mietelmä vuodelta 1956.

Helge Stén syntyi vuonna 1923 Helsingissä, jonne hänen avioton äitinsä oli muuttanut kotoaan Turusta ennen raskauden ilmituloa. Stén vietti ensimmäiset vuotensa lastenkodissa Naantalissa, josta hänet adoptoi porilainen pariskunta vuonna 1933. Nuoruutensa Stén viettikin Porissa, mutta kotiuduttuaan rintamalta hän muutti hetkeksi Turkuun biologisen äitinsä luokse. Taiteilija asui myöhemmän elämänsä aikana mm. Helsingissä ja ulkomailla, mutta Turku oli kaupunki, jonne Stén aina palasi.

Stén opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1943, jonka jälkeen hän siirtyi Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun 1944. Taideopintoja Stén suoritti myös Kööpenhaminassa (Det kgl. Akademiet for de Skønne Kunster) ja Pariisissa (Académie André Lhote). Sténin tunnetuimpia töitä ovat Seilin kirkon alttaritaulun lisäksi Naantalissa sijaitseva Laivaston sankarivainajien muistomerkki vuodelta 1951 ja Bløstradin kirkon alttaritaulu Tanskassa vuodelta 1949.

Teksti ja kuvat: Kirsti Ruissalo

Lähteet:

Kuvataiteilijamatrikkeli 

Kaarlo Isotalo: Helge Stén 1923–1965. Turun kansallinen kirjakauppa Oy, 1980.

Jumalanpalvelus

Seilin museokirkossa järjestetään suomenkielinen jumalanpalvelus sunnuntaina 27. heinäkuuta klo 13 alkaen. Jumalanpalveluksessa vihitään käyttöön myös kirkon uusi alttarivaate. Kirkko on siis avoinna matkailijoille poikkeuksellisesti klo 12-13 ja 14-16.

Det ordnas en gudstjänst på finska i kyrkan på söndag den 27. juli kl. 13.00. Kyrkan är öppen för turister kl. 12-13 och 14-16.

There is a church service held at the museum church on Sunday 27th of July. The opening hours for tourists are between 12-13 and 14-16.

Kellot

Avoimien ovien päivänä eräs vierailijoista tiedusteli milloin ja missä kirkon kellot on valettu. Suuremman kellon on valanut Turussa vuosina 1694­-1710 toiminut kellonvalaja Ambrosius Ternandt. Suurempi kello on valettu 1695 ja pienempi vuonna 1660.

Lähde: Museoviraston rakennusperintörekisteri 

Seilin sairaanhoitajat

Seilin mielisairaalassa sairaanhoitajien rooli oli merkittävä, sillä sairaalalle ei yrityksistä huolimatta saatu koskaan omaa psykiatria[1]. Tässä tekstissä tehdään lyhyt katsaus sairaanhoitajan arkeen Suomessa Seilin mielisairaalan toiminnan aikaan. Suomessa oli vuonna 1880 kaksi mielisairaalaa, joista toinen Seilissä ja toinen Lapinlahdessa. Vuoteen 1920 mennessä mielisairaaloita oli jo 15.[2]

Seilin sairaanhoitajat asuivat Fyyrissä.

Ennen Suomen ensimmäisen mielisairaanhoitajakoulutuksen alkua vuonna 1913 ei hoitajille ollut tiukkoja pätevyysvaatimuksia. Heiltä edellytettiin kuitenkin taipumusta mielisairaiden hoitoon eli käytännössä raamikkuutta ja hyvää lihaskuntoa. Sairaanhoitajan yksityiselämälle asetettiin noihin aikoihin muitakin rajoituksia. Esimerkiksi avioliitto ja perhe oli Pitkäniemen sairaalassa sallittu vain miespuoliselle henkilökunnalle. Ajatus naimattomuudesta kytkeytyikin tiukasti laupeudentyönä pidettyyn ammattiin.[3] Tosin Seilin mielisairaalan hoitohenkilöstö ja palveluskunta koostui suurimmaksi saarella jo useiden sukupolvien ajan työskennelleistä perheistä eli paikallisista asukkaista. Tiivis kyläyhteisö edesauttoi varmasti myös henkilökunnan viihtyvyyttä syrjäisellä saarella.[4]

Lääkintöhallituksen laatimassa sairaalan päiväjärjestyksessä määriteltiin tarkasti, millainen hoitajan työpäivä oli. Hoitajan päivä alkoi yleensä kuudelta ja kesti iltayhdeksään. [5] Käytännössä hoitajat työskentelivät 1900-luvun alussa kuitenkin lähes kellon ympäri. Vastuu osastosta ja potilaista kuului hoitajille, eikä laitoksen alueelta saanut poistua ilman lupaa. Hoitajat myös ruokailivat potilaiden kanssa ja päivävuoroa saattoi usein seurata yövalvontavuoro. Taukoja tai lepoaikoja ei siis tunnettu. Ei siis ihmekään, että Pitkäniemen sairaalan ohjesäännössä pätevää hoitajaa kutsuttiin aarteeksi.[6]

Näkymä Fyyristä päärakennukselle

1900-luvun alkupuoliskolla oli siis tyypillistä, että hoitajat asuivat työpaikallaan tai ainakin lähellä sitä. Näin oli asia myös Seilissä, missä hoitajien tiedetään asuneen kaksikerroksisessa Fyyri-rakennuksessa, josta on hyvä näkyvyys päärakennukselle ja sitä ympäröiville mielisairaalan talousrakennuksille.

Vuoden 1840 mielisairaanhoitoasetuksessa Seilin hospitaaliin hourujen hoitoon on nimetty ”yksi toimitusesimies, kaksi houruinwartiata ja kaksi waimoista houruinhoitajaa”. Hoitajien lukumäärä on vaihdellut aikojen saatossa, eikä heidän lukumääriään ole tutkittu samaan tapaan kuten potilaita. Seilin mielisairaalan päärakennusta laajennettiin useaan otteeseen 1800-luvun kuluessa ja niin potilaiden kuin hoitajienkin määrä lisääntyi tilojen kasvun myötä.

Niin Pitkäniemen mielisairaalassa kuin Seilissäkin oli jatkuvana ongelmana henkilökunnan vaihtuvuus. Huono palkka ja raskas työ eivät houkutelleet ainakaan ulkopaikkakunnilta tulleita hoitajia jäämään. Mielisairaanhoitajana toimiminen oli tuohon aikaan yksi keino hakeutua esimerkiksi poliisiksi tai muihin parempipalkkaisiin tehtäviin.[7]

Seilin sairaanhoitajienkin tiedetään peränneen oikeuksiaan. Esimerkiksi vuonna 1866 kuusi hoitajaa valitti palkkansa pienuutta. Tuohon aikaan hoitajien vuosipalkka Seilissä oli 115 markkaa, kun taas esimerkiksi Kuopioon suunnitteilla olevan mielisairaalan hoitohenkilökunnnan vuosipalkoiksi arvioitiin 200-300 markkaa. Palkankorotuspyynnön jälkeen, tosin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, uudessa kustannusarviossa kuuden hoitajan palkkaamiseen oli varattu 2950 markkaa eli noin 500 markkaa hoitajaa kohden. Toisen kerran Seilin sairaalan sairaanhoitajat vaativat palkankorotusta ja saaristolisää vuonna 1947. Lääkintöhallitus kieltäytyi maksamasta saaristolisää vuoteen 1962 asti, jolloin Seilin työntekijöille myönnettiin syrjäseutulisä. Päätös tuli kuitenkin liian myöhään, sillä sairaala lakkautettiin pian sen julkistamisen jälkeen.[8]

Teksti ja kuvat: Kirsti Ruissalo

Lähteet ja lukemista aiheesta kiinnostuneille:

Achté, Kalle: Satakolmekymmentä vuotta psykiatriaa. Lapinlahden sairaala 1841–1971.

Achté, Kalle & Turunen, Sakari: Seilin hospitaali 1619–1962. Käytännön lääkäri nro.1, 1976.

Ahlbeck-Rehn, Jutta & Tuohela, Kirsi: Att läka kvinnornas själar – Om klass, det sunda arbetet och invalidismens kult. RIG- Kulturhistorisk tidskrift, vol. 91, nr.2, 2008.

Ahlbeck-Rehn, Jutta: Diagnosering och disciplinering. Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889–1944. Åbo Akademis förlag, Turku 2006.

Dahl, Arthur: Ur Sjählö hospitals historia.

Hurskainen, Eeva: Cecilia Blomqvist – Leprasairaalan hoitajatar. Teoksessa Nainen paikallaan – diakonissoja kotona ja kentällä. Toim. Pirkko Probst. Helsingin diakonissalaitoksen museo, Helsinki 2010.

Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka: Pitkäniemen sairaala 1900–1990.Pitkäniemen sairaalan kuntainliitto, Pitkäniemi 1990.

---

[1] Papin viran lakkautuksen jälkeen 1840-luvulla Seiliin oli tarkoituksena palkata oma lääkäri, mutta koska lääkärillä haluttiin olevan myös taloudenhoitajan pätevyys, ei virkaa saatu koskaan täytetyksi. Vuonna 1899 Nauvon saatiin oma kunnanlääkäri, jonka pestiin yhdistettiin myös Seilin lääkärin toimi. Kunnanlääkäri vieraili Seilissä säännöllisesti eli 3–10 päivän välein, paitsi kelirikkojen aikaan.

[2] Ahlbeck-Rehn 2006, 113.

[3] Kaarninen&Kaarninen 1990; 64, 121.

[4]Turunen & Achté 1976, 43.

[5] Hurskainen 2010, 29.

[6] Kaarninen&Kaarninen 1990, 70.

[7] Kaarninen&Kaarninen 1990, 75.

[8] Turunen & Achté 1976, 31–32.

Avoimet ovet torstaina 17.7.2014

Seilissä on avoimet ovet torstaina 17.7. 2014 klo 9-17. Ilmaisia opastettuja kierroksia yhteysalusrannasta klo 9.00, 11.00, 12.45 ja 14.35. Tervetuloa!

Öppet hus på Själö på torsdag 17.7.2014 klo 9-17. Svenska guidningen kl. 12.45 från poststranden. Välkommen!