Vesi hoitomuotona

Vesi vanhin voitehista, sanotaan, ja siinä voi olla paljonkin perää. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan lähde pohtimaan vanhimpia aikoja ja hoitomuotoja, vaan pysyn uudella ajalla ja mielisairaiden ja spitaalisten vesihoidoissa.

Lähdevesi

Puhtaan veden ja vedessä olevia kivennäisaineita on jo antiikin ajoista katsottu olevan ihmisille erityisen terveellisiä. Myös Suomessa on ollut lähteitä, joiden vesiä on pidetty erityisen terveellisiä. Seiliin liittyy näistä kaikkein eniten varmasti Kupitaan lähteen vesi. Turun akatemian ensimmäinen lääketieteen professori Eljas Til-Landz pani 1680-luvulla alulle kokeilun, jossa osaa Seilin spitaalisista hoidettiin Kupittaan lähdeveteen, eli Pyhän Henrikin lähteen vettä. Kupittaalle perustettiin myös parantola, jossa hoidettiin useita eri sairauksia. Hänen uskonsa hoitoon oli kova, mutta tulokset melko vaatimattomat.[1]

Kupittaan kylpylä ja lähde 1800-luvun puolessa välissä, G.F. Aminoffin ikuistamana.https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/search/field:asiasana/value:%22l%C3%A4hteet%22 

Myös mielisairaita hoidettiin Euroopassa yleisesti lähdevesillä. 1800-luku oli varsinkin ranskalaisten lähdevesihoitojen kulta-aikaa. Varakkaat, mielenterveydellisistä ongelmista kärsivät, saivat lääkäriltään ohjeita lähteä hoitamaan hermoja Ranskalaisiin kyliin, missä hoitona nautittiin paikallista vettä. Eri alueet markkinoivat vesiään eri kohderyhmille. Esimerkiksi Vishyn ja Evianin vedet sopivat parhaiten hysteeristen hoitoon. Muita suosittuja paikkoja olivat Saint-Nectaire ja Royat (masennukseen), Olette (hysteriahalvaukseen), Nizza (heikkohermoisuuteen), Luxeuile ja Luchon (hermostuneisuuteen) ja Neris ja Bagnéres-de-Bigorre (hermopotilaan vatsakipuun).[2]

Kylpylät

Kylpylöitä on käytetty hermojen hoitoon aina antiikin ajoilta saakka, eikä lämpimän kylvyn rentouttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta ihmiseen kiistetä tänä päivänäkään. Kylpylät ovat olleet varakkaan väestön hoitokeino, joiden käytössä näkee myös selvästi keskiluokan nousun, kun kylpylöihin alkoi tulla paljon uutta asiakaskuntaa. Kylpylöiden huippuaikaa olivat ensin antiikki ja sittemmin 1800-luku.[3]

Bathin antiikkinen kylpylä. Kuva Wikicommons, http://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_Great_Bath_in_Bath_(UK).jpg

Kylpylöissä hoidettiin nimenomaan hermosairaita. Mielisairautta, eli hulluutta, pidettiin sielullisena, kroonisena ja perinnöllisenä sairautena ja mielentilana. Hermot taas katsottiin olevan biologinen, hoidettava syy mielenterveydellisiin ongelmiin.[4] Näin ainakin lääkärit ja vesiterapeutit ymmärsivät selittää asian parhaiten maksavalle asiakaskunnalleen.[5]

Kylpylöissä tarjottiin lepoa, lämpimiä kylpyjä ja liikuntaa. Raittiin ilman katsottiin myös usein edesauttavan parantumista. Joissain kylpylöissä toimi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hydroterapeutti, joka antoi vesihoitoja. Esimerkiksi hysteerikkoja hoidettiin suihkuttamalla kylmää vettä heidän päälleen tasaisin väliajoin. Käytössä oli tarkoitukseen suunnitellut välineet, ja hydroterapeutti oli suunnilleen yhtä arvostettu kuin psykiatri (tosin varsinkin mielisairaalapsykiatria pidettiin tähän aikaan lääkäreistä ehkä ala-arvoisimpina).[6]

Suosittuja hermosairauksia hoitavia kylpylöitä olivat esimerkiksi Baden-Deinach, jossa hoidettiin luulotautisia (hysterian vastine miehillä[7]), Doberam ja Wiesbaden Saksassa, Rigi-Kaltbad Sveitsissä ja Plombiere Ranskassa.[8] Ranskan Rivieralla toimineet keuhkotautiparantolat muuttivat toimintaansa hermoparantoloiksi, ja näistä tuli hyvin suosittuja. Tuberkuloosipotilaat saivat siirtyä syrjäseuduille.[9]

Suosio kasvoi kiko 1800-luvun. Esimerkiksi Wiesbadenin kylpylässä kävi vuonna 1871 60 000 hoidettavaa, ja vuonna 1900 127 000 hoidettavaa. Kylpylät ja vesihoitolat jatkoivat toimintaansa vielä 1900-luvun alkupuolella, jonka jälkeen toiminta pikkuhiljaa hiipui.[10]

Mielisairaaloiden kylvyt

Mielisairaaloissa ruvettiin 1800-luvun myöhemmällä puolivälinä myös käyttämään kylpyjä potilaiden hoidossa. Käytössä oli sekä kylmiä että lämpimiä kylpyjä. Alkuun suosituimpia oli lähinnä kylmät kylvyt, joiden oli tarkoittaa viilentää tunteita ja selventää ajatuksenkulkua. Sitäpaitsi kylmät kylvyt olivat halvempia, kun vettä ei tarvinnut lämmittää yhtä paljon. Potilaita viilennettiin myös esimerkiksi kylmäkypärillä ja kylmillä kääreillä. Käärehoidossa potilas kiedottiin viileällä vedellä kostutettuun lakanaan, jonka ympäri käärittiin villapeitto. Myös käärehoidossa oli tarkoiuts rauhoittaa potilasta, ja samalla se toimi myös pakkopaidan korvikkeena. Käärehoito jakoi henkilökunnan mielipiteitä. Toisaalta hoitoa pidettiin pakkokeinona, josta haluttiin eroon, tai jopa rangaistuskeinona. Toisaalta henkilökunta myös kohtasivat potilaita, jotka itse pyysivät käärehoitoa rauhoittuakseen.[11]

Mielisairaalan kylpyhuone. Kuva haettu osoitteesta: http://weheartit.com/tag/abandoned%20hospitals.

Lämpimien kylpyjen oli tarkoitus rentouttaa ja rauhoittaa levotonta potilasta, tai potilasta joka ei vaivojensa vuoksi saanut öisin nukuttua. Pisimmillään lämpimät kylvyt kestivät jopa päiväkausia. Monesti potilas myös söi kylvyssään (jonka jälkeen vesi tuli vaihtaa). Jos potilas ei ollut halukas pysyä paikoillaan kylvyssä, hänen ylleen voitiin kiinnittää verkko. Lämpimien kylpyjen katsottiin myös sopivan hyvin vaatteidensa repijöille ja itseään haavoittavalle. Suomen mielisairaaloissa oli viimeistään 1900-luvulla tiukka määräys siitä, ettei henkilökunta milloinkaan saanut jättää potilasta kylpyyn valvomatta.[12]

Lisa Svanfeldt-Winter

---

[1] Kansallisbiografia, “Eljas Til-Landz”,< http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2579/>, haettu 14.8.2013.

[2] Edward Shorter, Psykiatrian historia, (New York 1997), s. 144.

[3] Shorter, s. 25.

[4] Huomaa, että perinnöllinen sairaus ei välttämättä katsottu olevan ensikädessä biologinen samalla tavalla kuin hermosairaus. Perinnöllisiksi sairauksiksi voitiin esimerkiksi laskea alkoholismi, vajaamielisyys, prostituutio, tai muu siveettömyys. Hermosairaus oli luonteeltaan verrattavissa vaikka keuhkotauteihin, joka siis oli lääketieteellisesti ainakin periaatteessa parannettavissa.

[5] Shorter, ss. 37 – 39, 138.

[6] Shorter, ss. 140 – 143, 147.

[7] Shorter, s. 150.

[8] Shorter, s. 25 – 27.

[9] Shorter, s. 142.

[10] Shorter, ss. 140, 147.

[11] Jutta Ahlbäck-Rehn, Diagnostisering och disciplinering (Åbo 2002), s. 290 – 291, Eero Elomaa, Ilkka Taipale, Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla (Kellokoski 1996), s. 70.

[12] Elomaa ja Taipale, s. 70 - 75.

Kirkkoniemen ympäristö

Kirkon ympäristö on nykypäivänä selvästi metsittyneempää kuin vielä 50 vuotta sitten. Aluetta on pyritty pitää perinnemaisemana, mutta on tietenkin haastavaa arvioida, mikä ajanjakso saaren asutuksen ajasta valittaisiin perinnemaisemaksi.

Kuvasta vuodelta 1811 huomaa, kuinka avoimia Kirkkoniemi ja sairaala-alue ovat olleet. Puita oli silloin jo kaadettu polttopuiksi ja rakennusaineeksi hospitaalin käyttöön lähes 200 vuoden ajan. Ja jo sitä ennen saarella on ollut vakituista asutusta, jotka varmasti myös ovat käyttäneet puustoa hyväkseen.

Kirkon takana olevilla kallioilla on vielä 1800-luvulla ollut tuulimyllyjä. Mylläri on asunut Kirkkoniemellä. Nykyisen kesäkahvilan takana on sijainnut myllärin asuinrakennus ja aittoja, tupakkaviljelyyn tarkoitettu palsta, sauna ja perunapelto. Kirkon kaakkoispuolella sijaitsi myllärin pellot. Puustoa kirkkoniemellä oli erittäin vähän niin kauan kun siellä asuttiin. Vasta sairaalan lopettamisen jälkeen, 1962, on puusto alkanut kasvaa nopeaa tahtia. Kirkon takana oleva rinne on ollut avoin, niinkuin myös rannat. Pääsaarelta Kirkkolaiturille johtavan polun vasemmalla puolella, kirkon kohdalla, on ollut puutarha. Paikan tunnistaa helposti siinä edelleen kasvavista punaherukkapensaista.

Punaherukkapensaita Kirkkoniemellä.

Hautausmaan viereinen metsittynyt rinne.

Museoviraston maisema-arkkitehdit selvittivät 1990-luvun alkupuolella miten maisemaa tulisi hoitaa. Aluetta on hoidettu raivaamalla puita rannoilta ja niityltä, joka sijaitsee spitaalisten muistoristin takana. Maisemaa on pidetty auki muun muassa pitämällä lampaita siellä laiduntamassa (lampaat valittiin Kirkkoniemelle, koska arveltiin että lehmät pelottaisivat vierailijoita. Kauempana pääsaarella pidettiin myös nautaa). Maisema on kuitenkin edelleen reilusti rehevämpi kuin vielä 1900-luvun alussa. Voi kuitenkin olettaa, että aikana ennen kuin hospitaali perustettiin vuonna 1619, saari on hyvin voinut olla vehreä.

Muistoristi ja niitty.

Pääsaarella laiduntaa tänäkin kesänä lehmiä.

Lähteet:

Mikkola, Marja, Museovirasto, MA-arkkitehdit, Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoidon toimenpideohjelma, 1993.

Museovirasto, MA-arkkitehdit, Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoito Dokumentointi 1995, 1995.


Lisa Svanfeldt-Winter

Laitoksen ja kirkon laiturit

Tiistaina keskustelimme pienen ryhmän kanssa mitä laitureita sairaalan aikaan käytettiin. Laitoksen vanhin kartta, ja sekin kopio, on vuodelta 1811. Siihen on merkattu nykyiset Posti- tai Yhteysaluslaituri, Asemalaituri ja Kirkkolaituri. Seilihän valittiin sairaalasaareksi osittain sillä perusteella, että saaressa oli hyvät luonnonsatamat. Mitä ilmeisimmin ainakin Kirkko- tai Kruunulahdeksi kutsuttu lahti nykyisen Kirkkoniemen länsipuolella ja Itälahti Kirkkoniemen itäpuolella ovat jo silloin sopineet hyvin tähän takoitukseen. Postilaituri taas on lähinnä Nauvoa.

Postilaituri.

Yhteysalukset Östern (touko-elokuussa) ja Falkö (syys-toukokuussa) sekä vesibussit käyttävät Postilaituria. Myös tutkimuslaitoksen isommat veneet kiinnitetään Postilaituriin. Muut veneillijät saavat vain erityisluvalla käyttää Postilaituria.


Asemalaituri on Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä, eikä siihen saa yksityiset veneet kiinnittäytyä. Tutkimuslaitos tekee ison osan, esimerkiksi näytteidenotot, työstään vesillä, ja tarvitsevat siksi laituria.

Asemalaituri.

Kirkkolaituri.

Kirkkolaituri on Kirkkoniemellä sijaitseva vierasvenelaituri. Kirkkolaiturin vieressä on Pro Seili -yhdistyksen kesäkahvila. Laiturin omistaa Museovirasto.



Lisa Svanfeldt-Winter

Sairaiden eristäminen

Eristäminen on ollut monien tautien ja poikkeavuuksien rajoittamiseen käytetty keino, mistä edelleenkään ei ole kokonaan luovuttu. Seuraavaksi pohdin pinnallisin puolin Seiliin liittyvistä eristämisratkaisuista, spitaalisista ja mielisairaista hieman laajemmassa yhteydessä. Lyhyesti käsittelen myös HIV-positiivisten hoidosta ja mahdollisesta eristämisestä käytyä keskustelua 1980-luvulla.

Lepra

Lepraa sairastavien hoitolaitokset, eli spitaalihospitaalit olivat ainakin Suomessa ensimmäiset sairaala(ntapaiset) laitokset. Suomessa ensimmäiset spitaalihospitaalit aloittivat toimintansa Turussa viimeistään 1300-luvun puolessavälissä ja Viipurissa vuodesta 1475.[1] Spitaalihospitaalit perustettiin yleensä kaupungin rajojen ulkopuolelle. Jos kaupungilla oli muurit, spitaalihospitaali oli usein aivan muurin ulkopuolella.[2] Jos on uskoa Wikipediaa ja tämän mukaan Turun vanhinta säilynyttä karttaa, Turun Pyhän Yrjänän hospitaali, joka sijaitsi nykyisellä Yrjönkadulla, sijaitsikin vielä 1600-luvulla kaupungin kaavoituksen ulkopuolella, ei kuitenkaan kaukana kaavoitetulta alueelta. http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Turku_map_1634.jpg

Peter Richards mukaan spitaalisia eristettiin Euroopassa jo keskiajalla, mutta silloin osittain eri syistä kuin myöhemmin. Keskiajalla eristäminen oli Richardsin mukaan ennemminkin rituaalinen ja uskontoon yhdistettävissä oleva ratkaisu, kun taas viimeistään 1600-luvulta eteenpäin syy oli lääketieteellisempi tartuntavaaran pelko. Näitä kahta syytä ei kuitenkaan tule nähdä kahtena, toisensa poissulkevana ääripäänä, vaan siirtymä oli liukuva. Eristyksestä säädettiin monien maiden laissa, kuten Englannissa ja Ruotsissa.[3]

Vuonna 1619 kuningas Kustaa II Aadolf määräsi, että Turun Pyhän Yrjänän hospitaalin spitaalipotilaat siirrettäisiin Turun saaristossa sijaitsevalle sopivalle saarelle. Tähän tarkoitukseen valittiin Seilin saari, koska saarella oli sopiva hiekkamaa hautausmaan perustamiselle, hyvä laivaväylä lähettyvillä ja hyvät luonnonsatamat. Koska lepra oli aina 1900-luvulle ja antibioottien keksimiseen saakka parantumaton sairaus, Seiliin tuoduilla spitaalisilla ei ollut toivoa päästä kotiin. Heidät eristettiin Seiliin loppuiäkseen.

Muissakin maissa spitaalisia eristettiin paitsi kaupungin muurien ulkopuolelle myös esimerkiksi saarille. Moni kirkon vierailija onkin muistellut kreikkalaista Spinalóngan saaresta (Kalydón), jossa vuosina 1904 – 1953 pidettiin leprapotilaita.[4] Tämä siis oli paljon myöhemmin kuin mitä Seili toimi spitaalihospitaalina.

Mielisairaat

Mielisairaat henkilöt on myös eristetty vaihtelevista syistä. Toisaalta, väkivaltainen perheenjäsen on sijoitettu joko laitokseen tai omaan kotiin johonkin soppeen, lukittuun huoneeseen tai jopa maahan kaivettuun kuoppaan.

Toisinaan vanhempien aikojen mielisairaista on kehitetty jopa romantisoivia käsityksiä, joita kuitenkin monet tutkijat, kuten Edward Shorter ovat kyseenalaistaneet. Shorterin mukaan ”kylähullut” ja ”hourut” ovat aina olleet yhteisön pilkan ja hylkimisen kohteina.[5] Hyvin yksinkertaistettuna, hänen mukaansa kuitenkin aina 1800-luvulle saakka, perheet koettivat pitää mielisairaan perheenjäsenen jos vain mahdollista omassa kodissaan, joskin piilossa, jottei perhe joutuisi häpeämään hullua perheenjäsentään. Ydinperheen yleistyessä (keski- ja yläluokassa, Isossa Britanniassa?) 1800-luvulla, perheen hulluille ei enää Shorterin teorian mukaan olisi ollut tilaa kodissa. Alemmissa luokissa mielisairaiden siirtäminen laitoksiin olisi tapahtunut aiemmin, sillä heillä ei olisi ollut varaa hoitaa mielisairasta perheenjäsentä.

Shorterin teoria on vastalause Michel Foucault´n teorialle siitä, että mielisairaiden diagnostisoiminen ja eristäminen laitoksiin olisi ollut valtion keino harjoittaa valtaa, ja täten vahvistaa valtiovaltaa kokonaisuudessaan.[6]

Valistuksen aikana ja tämän jälkeen asenteet mielisairaita kohti muuttuivat yleisellä tasolla ja mielisairauksien tutkimuksesta tuli lääketieteellisempää. Mielisairaista ”vangeista” tuli potilaita. Tätä yksinkertaistettua asenteenmuutosta voi puolin ja toisin kyseenalaistaa: oliko mitään asenteenmuutosta, ja jos oli, tapahtuiko se juuri silloin, vai aiemmin tai myöhemmin? Eristäminen ei kuitenkaan tähän loppunut. Riippumatta pitääkö mielisairaiden eristämistä ja laitoksiin sulkemista valtion keinona hallita ja vahvistaa yksinoikeuttaan valtaan, perhekäsityksen muutoksesta, taloudellisesta tilanteesta tai mielisairauksien yleistymisestä, mielisairaita suljettiin yhä enemmän laitoksiin.[7]

1800-luvulla tuli myös lääketieteellinen perustelu mielisairaiden eristämisestä, kun pääteltiin että potilaiden mielen häiriöt pahentuivat kaupunkien moraalisesti arveluttava ympäristö ja huono ilmanlaatu. Kaupunkien rikollisuuden, likaisuuden, kotien ahtauden ja kunnon sekä irtosuhteiden katsottiin alistavan sekä ruumiillisille että henkisille sairauksille. Myös ilmanlaadulla oli miasmateorian mukaan suuri vaikutus terveydelle, kun ajateltiin että taudit leviävät ilman mukana. Mitä puhtaampi ilma, sen terveemmät ihmiset. Suositeltiin, että mielisairaalat sijoitettaisiin luonnonläheisille, kauniille paikoille kauas kaupungeista.[8]

HIV-positiiviset

Vuonna 1985 Pekka Halonen esitti Suomen Lääkärilehdessä, että aids-potilaat voisi siirtää Seiliin, niin kuin aikoinaan lepra- ja mielisairaalapotilaat. Vaikka ehdotuksen esitti lääketieteen professori, ei kantaa voi pitää lehden virallisena kantana. Samana vuonna ainakin kolme Suomen Lääkärilehden artikkelia piti HIV-positiivisten ja aids-potilaiden sosiaalista tukea erittäin tärkeänä ja vastustivat ehdottomasti heidän eristämistään ja tuomitsemista.[9] Terveys 2000 -lehdessä julkaistussa artikkelissa ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa”, kirjoitettiin, että ainoastaan niissä harvinaisissa tilanteissa joisa HI-viruksen kantaja tahallaan levittää tautia, on hänet syytä eristää. Muissa tapauksissa pidettiin valistusta, vastuullisuutta, tutkimusta ja kondomia parhaina leviämisen estäjinä. HIV-positiivisten kirjoitettiin olevan varsinkin ”fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen avun tarpeessa”.[10]

HIV-positiivisten eristäminen ei sinänsä ollut Suomelle erityinen ehdotus, sillä esimerkiksi Ranskassa oikeistolainen Jean Marie Le Pen ehdotti, Olli Stålströmin mukaan, eräänlaisen ”keskitysleirin (´sidatorium´) perustamisesta HIV-potilaille”.[11] Kummastakaan, Seiliin tai keskitysleirille eristämisestä, ei kuitenkaan tullut käytännössä mitään. Suomessa HIV-positiiviset saivat ainakin alussa hoitoa Auroran sairaalassa Helsingissä. Terveys 2000-lehden artikkelin ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa” mukaan tämä oli henkilökunnan erityisosaamisen kannalta kaikkein paras ratkaisu.[12]

---

[1] Heikki S. Vuorinen, Tauti(n)en historia, (Tampere 2002), s. 161.

[2] Peter Richards, The Medieval leper and his northern heirs (Cambridge 1977), s. 9.

[3] Richards, s. 48 – 49.

[4] A.J. Norheim, T.K. Norheim, “Leprakolonien på Spinalónga”, Tidskrift for Den norske legeforeningen, < http://tidsskriftet.no/article/2943860/>  luettu 9.8.2013.

[5] Edward Shorter, Psykiatrian historia (New York 1997), s. 2 – 4.

[6]    Shorter, s. 56.

[7]    Shorter, s. 55 – 59.

[8]    Maarit Kallio, Tilaa hulluudelle Pitkäniemen keskusmielissairaalan arkkitehtoninen muotoutuminen 1800-luvun     lopulta 1910-luvulle, Suomen historian pro gradu –tutkielma (Tampere 2007), s. 16 – 19.

[9]    Simo Kokko, Pääkirjoitus, Terveys 2000 5/87, Kimmo Aho, ”Sukupuolitaudit tartuntatauteina”, Suomen Lääkärilehti 1-2/85, s. 23 ja J. Suni, S. Turtiainen, P. Partanen, A. Vaheri, ”Aids-virus infektiovirologinen diagnostiikka”, Suomen Lääkärilehti 25/85, s. 2298.

[10]  Kokko, Terveys 2000 5/87 ja ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa” s. 15.

[11]  Olli Stålström, ”Merkintöjä Aids-ilmiön esihistoriasta”, Finnqueer, http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1, luettu 5.8.2013.

[12]     Kokko, s. 15.

 Lisa Svanfeldt-Winter

Isolering av sjuka

Att isolera sjuka är en normal metod och försiktighetsåtgärd då det kommer till smittosamma sjukdomar, men har också använts, och kan fortfarande användas, i fall som i sig smittar mycket dåligt eller inte alls. Den här texten handlar om isolering som berör Själös patienter. Jag behandlar kort tankar och praxiser kring isolering av leprapatienter och mentalt sjuka såväl på Själö och i en Europeisk kontext. Till slut diskuterar jag också den diskussion som fördes på 1980-talet om att isolera HIV-positiva till Själö.

Lepra

De första kända sjukhusen i Finland var hospitalen för spetälska. I Åbo grundades S:t Görans hospital på 1300-talet, efter vilket fler liknande grundades i andra städer, t.ex. i Viborg år 1475.[1] Dessa hospital skulle byggas utanför staden. Ifall staden hade murar, var det inte ovanligt att hospitalet låg precis bakom muren, inte långt ifrån en port. Då folk kom till staden genom porten intill hospitalet, kunde hospitalet, som finansierades med allmosor, tjäna lite bättre.[2] I Åbo låg hospitalet på den nuvaranade Georgsgatan, som enligt en 1600-tals karta ligger just utanför stadsplanen. Se kartan, och överväg själv trovärdheten på http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Turku_map_1634.jpg

Enligt Peter Richards isolerades de spetälska i Europa redan på medeltiden, men då delvis med andra motiveringar än under nya tiden. Under medeltiden var motiveringen enligt Richards av en mera rituell och religiös karaktär, medan det mot nya tiden handlade om en mera medicinsk tanke om sjukdom och smitta. Övergången gick dock inte med ett stort språng, utan mera småningom så, att dessa två motiveringar inte nödvändigtvis uteslöt varandra. I flera länder, så som England och Sverige, stiftades lagar om isolering av spetälska.[3]

År 1619 gav Gustav II Adolf en förordning om att Åbos S:t Görans hospitals spetälska skulle flyttas till en lämplig ö i Åbo skärgård. Till detta valdes Själö, som låg på lämpligt avstånd, vid goda farleder, med naturhamnar och sandmark att grunda gravgård på. Ön låg sjävägen cirka 30 kilometer från Åbo, men var inte avsides med tanke på all sjötrafik som använde sig av Airisto farled. För de sjuka var ön ändå utan tvekan ytterst isolerad. Eftersom lepra inte gick att bota innan 1900-talet och antibioterna, skickades man till Själö för att dö.

Även i andra länder användes just öar för att isolera spetälska. Flera kyrkobesökare har under sommaren erinrat sig om den grekiska ön Spinalónga, även kallad Kalydón, dit man förde sammanlagt ca 400 leprapatienter under tiden 1904 – 1953. Detta är alltså betydligt senare än Själös tid som leprosarium.[4]

Sinnessjuka

För de allra flesta sjukdomars del har mängden patienter på sjukhus och andra institutioner ökat under nya tiden och färre sjuka sköts om i hemmen. Mentalt sjuka är inte ett undantag. Vård i hemmet betydde ändå inte nödvändigtvis att den sjuka skulle ha fått delta i samhället. Rastlösa, våldsamma eller personer som av andra orsaker måste hållas under uppsikt, låstes in i egna rum, skjul eller till och med gropar i marken eller under golvet. Ville familjerna bli av med den sjuka, eller om denna inte hade någon som skulle skött om honom eller henne, kunde de passas till fattighus eller dårhus.

I fattiga familjer med en mentalt sjuk patient som krävde mycket vård och eftersikt, kunde det bli för dyrt att ha personen hemma. De tidigaste dårarna som låstes in, var alltså enligt Shorter vanligtvis fattiga.[5] Således var det knappast konstigt heller att de kunde räknas till fattighjon. Till exempel de första mentalt sjuka som skickades till Själö, kom som en del av helgeands rummets fattighjon. Det skulle räcka till 1689, innan man dokumenterade om ett första dårhus på Själö, trots att patienterna funnits där i 65 år.

Av tidigmoderna dårhus nämns ofta bland annat österrikiska Narrenturm och engelska Bethlem, som verkade som dårhus under andra hälften av 1700-talet (i Bethlams fall även därefter). De som låstes in i dessa institutioner ansågs sällan ha hopp om att tillfriskna och för svåra att handskas med ute i samhället.[6] Vissa dårhus hade problem med folk från bygden, som kom för att titta på och skratta åt dårarna. Bland annat av den orsaken vill forskare, så som Edward Shorter, varna för en romantisering av äldre tiders sinnessjuka så som bytokar, som fått leva fritt och lyckligt. Shorter menar att dessa tvärtom, alltid varit offer för åtlöje och blivit utstötta av samhället.[7]

Enligt Edward Shorter försökte familjer ända till början av 1800-talet att hålla sina mentalt sjuka hemma och inte skicka bort. Han anser att detta närmast berott på skammen av att ha en dåre i familjen, vilket man skulle ha gömt eller tonat ner så mycket som möjligt. På 1800-talet, menar Shorter att (de brittiska?) familjerna blev mera av kärnfamiljtyp, och det blev viktigare att exempelvis äta middag tillsammans. Då fick inte den avvikande familjemedlemmen, som kanske inte ens hörde till kärnfamiljen, inte mera rum i familjen och skickades bort.[8]

Shorters teori är en uttalad kritik mot Michel Foucaults teri om varför antalet patienter inlåstapå anstalterför mentalt sjuka ökade drastiskt under 1800-talet. Shorter opponerar sig emot Foucaults åsikt om att antalet mentalpatienter ökade drastiskt under 1800-talet för att staten ville utvidga, cementera och legitimera sin makt över medborgarna. Enligt Foucault skulle ökningen först och främst bero på att indelningen till normala och avvikare ändrades. Shorter menar däremot att ökningen var reell, och påpekar att det dels berodde på familjeidealet, dels på att syfilis och alkoholism, som kan orsaka psykoser, blev vanliga på 1800-talet.[9]

Sekelskiftet 1700 – 1800 var också i övrigt en vattendelare i mentalsjukvården. För det första ledde upplysningen till att man så småningom verkligen började sträva efter att vårda också de fattigare sjuka, och att dessa började kallas patienter i stället för t.ex. fångar, som de kallas i Själö-dokument ännu på 1700-talets slut. På 1800-talet började man också, som en följd av urbaniseringen och miasmateorin, se isolering av mentalt sjuka ut på landet som ett mål i sig. På landet skulle patienterna få ro för sina tankar, slippa den smutsiga luften som orsakade sjukdomen och undgå allt fördärvande livsföre som städerna erbjöd. Nya mentalsjukhus skulle helst grundas på natursköna och avlägsna platser.[10]

HIV-positiva

År 1985 föreslog Pekka Halonen i Finlands Läkaretidning att aidspatienter skulle flyttas till Själö, såsom leprapatienterna i tiderna förts dit. Trots att förslaget gavs av professorn i medicin, ska inte uttalande ses som tidskriftens eller kolleiets enhetliga linje. Samma år tog åtminstone tre andra artiklar i Finlands Läkaretidning ställning emot sådana lösningar. Dessa artiklarunderströk tvärtom vikten av att ge så mycket medicinskt, socialt och psykiskt stöd åt de HIV-positiva som möjligt.[11] I tidskriften Terveys 2000, menade artikeln ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa” (ung. Hur man kan begränsa HIV-epidemin i Finland) att enbart i sådana ytterst ovanliga fall, då någon avsiktligt försöker sprida smittan, bör denna isoleras. I andra fall tog artikeln ställning för att kondomer, upplysning, forskning och ansvarstagande var de bästa sätten att begränsa smittspridningen.[12]

Förslaget om att isolera de HIV-positiva var inte en finsk specialitet. Enligt Olli Stålström ville t.ex. den franske högerpolitikern Jean Marie Le Pen grunda en sorts koncentrationsläger (’sidotarium’) för aidspatienter. Varken Själö- eller sidotariumförslagen fick så stort stöd att de skulle ha blivit av. I Finland vårdades i början alla HIV-positiva och aidspatienter på Aurorasjukhuset i Helsingfors. Detta var åtminstone enligt Terveys 2000 –artikeln den bästa möjliga lösningen, med tanke på att personalen där var allra bäst insatt i ämnet.[13]

---

[1] Heikki S. Vuorinen, Tauti(n)en historia, (Tampere 2002), s. 161.

[2] Peter Richards, The Medieval leper and his northern heirs (Cambridge 1977), s. 9.

[3] Richards, s. 48 – 49.

[4] A.J. Norheim, T.K. Norheim, “Leprakolonien på Spinalónga”, Tidskrift for Den norske legeforeningen, <http://tidsskriftet.no/article/2943860/> hämtad 9.8.2013.

[5] Edward Shorter, Psykiatrian historia (New York 1997), s. 56.

[6] T.ex. Michel Foucault, Madness and Civilization och  http://www.nhm-wien.ac.at/forschung/anthropologie/pathologischantomische_sammlung_im_narrenturm, hämtad 9.8.2013.

[7] Shorter, s. 2 – 4.

[8] Shorter, s. 56.

[9] Shorter, s. 55 – 59.

[10] Maarit Kallio, Tilaa hulluudelle Pitkäniemen keskusmielissairaalan arkkitehtoninen muotoutuminen 1800-luvun     lopulta 1910-luvulle, Suomen historian pro gradu –tutkielma (Tampere 2007), s. 16 – 19.

[11] Simo Kokko, Pääkirjoitus, Terveys 2000 5/87, Kimmo Aho, ”Sukupuolitaudit tartuntatauteina”, Suomen Lääkärilehti 1-2/85, s. 23 ja J. Suni, S. Turtiainen, P. Partanen, A. Vaheri, ”Aids-virus infektiovirologinen diagnostiikka”, Suomen Lääkärilehti 25/85, s. 2298.

[12] Kokko, Terveys 2000 5/87 ja ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa” s. 15.

[13] Olli Stålström, ”Merkintöjä Aids-ilmiön esihistoriasta”, Finnqueer, http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1, hämtad 5.8.2013 och ”Miten Suomen HIV-epidemiaa voidaan rajoittaa” s. 15.

Lisa Svanfeldt-Winter

Sairaalan rakennuksia / Sjukhusets bygnader / Buildings of the hospital

Päärakennus

Kolmesiipinen keltainen kivirakennus on rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Sen keskiosa valmistui 1840- ja 1850-lukujen vaihteessa, itä- ja länsisiivet valmistuivat hieman myöhemmin. Kulmat, joissa pidettiin päiväsalia ja ruokasalia, valmistuivat 1890-luvulla. Arkkitehtinä toimi Per Johan Gylich, joka on suunnitellut esimerkiksi Turun vanhan raatihuoneen ja yhdessä Engelin kanssa Åbo Svenska Teaterin.

N.k. porttissa on nykyään laboratorio ja tutkijoiden asuntoja. Portti on päärakennuksen vanhin osa, ja se rakennettiin viimeistään vuonna 1803.

Päärakennuksessa oli päivä- ja ruokasalin lisäksi keittiö ja potilashuoneita. Potilaspaikkoja oli 69. Potilashuoneet olivat yhden hengen huoneita, ja kooltaan n. 2 x 1,80 metriä. Sisustukseen kuului sänky, lipasto ja tuoli. Rauhallinen potilas sai yleensä poistua huoneesta päivällä, mutta levottomat tai väkivaltaiset potilaat eristettiin huoneisiinsa. Huoneiden kamiinat lämmitettiin käytävän puolelta. Huone oli maalattu kellertävin ja ruskein sävyin, minkä ajateltiin rauhoittavan potilasta. Seiniin maalatut neliöt taas oli tarkoitus pitää potilaan ajatukset selvinä.

Keskisiiven yläkerrassa oli potilashuoneita ja kirjasto. Nykyään itäsiivessä on keittiö, ruokala ja kokouksiin ja seurusteluun käytettäviä huoneita ja kulmassa kurssisali. Länsisiiven kulmassa toimii luentosali. Muut tilat ovat laboratorioita ja tutkijoiden huoneita.

Portti, porten, the gate.

Huvudbygnaden

Den gula nyklassiska huvudbygnaden är bygd under mitten av 1800-talet. Mittendelen av den hästskoformade bygnaden bygdes under 1840- och 1850-talen, väst- och östflyglarna något senare. Hörnen bygdes först under 1890-talet. De inrymde en dagssal och en matsal. Arkitekt var Per Johan Gylich, som bland annat planerat Åbo gamla rådhus och tillsammans med Engel Åbo svenska teater.

Huvudbygnaden rymde också kök och patientrum. Det fanns rum för 69 patienter, som alla sov i egna, 2 x 1,80 meter stora, rum. Patientrummen var inredda med en säng, en byrå och en stol. Kaminerna öppnades mot korridoren, så att patienterna inte skulle ha att göra med elden. Väggarna målades i bruna och gula färger, vilket ansågs lugna patienten. Väggarna var rutiga, för de geometriska formerna ansågs klara upp tankarna.

I mittersta delens övre våning finns ett bibliotek och flera gamla patientrum. I dagens läge används patientrummen, som blivit ihopslagna till något större rum, av forskare och annan personal på forskningsinstitutet. I hörnen finns föreläsnignssalar.

I den s.k. porten finns laboratorier och forskarbostäder. Porten är den äldsta delen av huvudbygnaden och har blivit färdig senast 1803.

The main building

The neo-classic yellow main building is built during the 19th century. The middle part is from 1850’s, the east- and west wings somewhat later. The corners were built latest, in the 1890’s.

The architect is Per Johan Gylich, who has planned the old town hall in Turku and together with Engel the Åbo svenska teater –theater in Turku.

The main building had a kitchen, a canteen, rooms for patients and a common room for working. The patients slept in own rooms, which were 2 x 1,80 meters big. There was room for 69 patients. The walls of the patient rooms were painted with brown and yellow squares. The colours were thought to calm down the patient, and the geometric figures to cleare their thoughts.

In the middle part’s second floor is a library and more old patient rooms. The patient rooms are today put together to bigger rooms, which are used by the staff of the research institute.

In the so called gate there is a laboratory and flats for researchers. It is the oldest part of the main building, and was built in 1803

Fyyri

Fyyri rakennettiin C. L. Engelin suunnitelman mukaan. Se oli tarkoitettu hospitaalin taloudenhoitajan ja päällysmiehen virka-asunnoiksi ja valmistui vuonna 1827. Nykyään toimii laitoksen työntekijöiden asuntolana. Fyyrin seisoo aiemmin kutsutulla Dårhusbackenilla, eli Houruinhuoneenmäellä. Siinä oli houruinhuone, joka oli nelihuoneinen puutalo, ja joka mainitaan asiakirjassa vuodelta 1689. Sitä aikaisempia mainintoja erillisestä houruinhuoneesta ei ole arkistoista löytynyt. Fyyrin ja sen vieressä olevan jalavan välissä olevaan kiveen on kaiverrettu lyyra, sulkakynä ja nimikirjaimet C J. Arvellaan, että kyseessä on Jöns Castin, joka toimi taloudenhoitajana Seilissä samaan aikaan kun nykyistä kirkkoa rakennettiin, vuonna 1733.

Fyyri.

Fyren

Fyren är bygd år 1827 efter C.L. Engels ritningar. Den fungerade som sysslomannens och förmannens tjänstbostäder. I dagens läge bor där forskningsinstitutets personal. Fyren står på den så kallade Dårhusbacken, där det första dokumenterade (1689) dårhuset stod. Det var ett trähus med fyra rum och tre hänglås utanpå. På backen finns en sten med en lyra, en fjäderpenna och bokstäverna JC inristade. Det anses vara sysslomannen Jöns Casrin, som arbetade på Själö under början av 1700-talet. Han nämns som direktör i kyrkans grundläggnignstavla från år 1733.

Fyyri

Fyyri was built in 1827 after plans by the architect C. L. Engel. It was used as residency for the director and foreman of the hospital. Today staff of the research institute lives in Fyyri. Fyyri stands on the same place as the first documented (1689) madhouse of Seili. It was a wooden house with four rooms and three padlocks outside. On a rock outside Fyyri, is carved a feather pen, a lyre and the letters J C. It is thought to be done by Jöns Castin, who was director of the hospital in the beginning of the 18^th century. He is mentioned in the founding board of the church from year 1733. 

Leipomo

Leipomo, bageriet, the bakery.

Leipomon tarkkaa rakennusvuotta ei tiedetä, mutta kyseessä on 1800-lukulainen rakennus. Nykyään Leipomossa on asuintiloja.

Bageriet

Bageriet är byggt under 1800-talet, men ett noggrannare årtal är ovisst. Bygnaden är renoverad till bostäder.

The bakery

The bakery is from the 19th century. People visiting the research institute at courses can stay at the bakery.

Sikala

Seilin hospitaali oli lähes omavarainen, ja saarella pidettiin lampaita, lehmiä ja sikoja. Viljaa viljeltiin Fogdebyn tilan pellolla, sairaalan eteläpuolella. Nykyään Sikalassa tehdään merenlaatuun liittyvää tutkimusta, tällä hetkellä esimerkiksi rakkolevä- ja liejutaskurapututkimusta. Sikala on rakennettu vuonna 1902.

Svinstian

Sikala, svinstian, the piggery.

Själö hospital var så gott som självförsörjande då det kom till mat. Man höll får, kor och grisar, och därtill brukades Fogdeby hemmans marker på sjukhusets södra sida. Nuförtiden används svinstian som havsvattenlaboratorium, där man forskar bland annat i blåstång och lerkrabbor. Svinstian är bygd år 1902.

The piggery

The hospital of Seili was allmost self-sufficient when it came to food. The hospital held pigs, cows and sheep. Crops were cultivated at the farm of Fogdeby, south of the hospital. Today the piggery is used as a sea water laboratory, where research is made i.e. on Focus Vesiculosis and Harris mud crabs.

Pesula

Pesula, tvättstugan, the laundry.

Nykyinen pesula, aivan Sikalan vieressä, on alun perin, vuonna 1896, rakennettu sairaalan saunaksi ja makasiiniksi. 

Tvättstugan

Tvättstugan, som tidigare fungerat som magasin och bastu, är bygd år 1896.

Laundry

The laundry was originally used as a store room and sauna, and is built in 1896.

Aitat

Aitat, skjulen, the storehouses.

Hirsinen aitta on 1800-luvun alkupuolelta. Sen vieressä oleva pitkä liiteri on jonkin verran uudempi, ja sitä on käytetty vaunu- ja puuliiterinä. Nykyään aitassa on lasivarasto ja liiterissä verkkovaja ja muuta merentutkimukseen liittyvän työn tarvikevarastoja.

Skjulen

Det lilla skjulet är bygt i början av 1800-talet, de långa skjulen är något nyare. De bygdes för diverse förvaring, bland annat för vagnar och som trälider.

Storehouses

The storehouses are built in the beginning of the 19th century. The long storehouse was used for keeping wagons and fire wood.

Makasiini, magasinet, the warehouse.

Kivinen makasiini on 1800-luvun alkupuolelta. Nykyään siellä järjestetään ryhmille tilaisuuksia, ruokailuja ja kurssitilaa. Alakerrassa seurustelutilat.

Magasinet i sten bygdes i början av 1800-talet. Nuförtiden ordnar man tillställningar, bespisning och workshoputrymmen för kursdeltagare.

The warehouse made of stone is built in the begining of the 19th century. Today it is used by course attenders for lectures, eating and other happenings.

 

Sairaalan tilan, Fogdebyn, päärakennus

Fogdeby(n) päärakennus/huvudbygnad/main building.

Rakennettiin 1852, korjattu 1981 ja toimii nykyään laitoksen henkilökunnan asuntona. Renkitupa ja maitohuone ovat suunnilleen yhtä vanhat, ja ne on samaan aikaan päärakennuksen kanssa kunnostettu henkilökunnan asunnoiksi.

Fogdeby gårds huvudbygnad bygdes år 1852 och renoverades till institutets personalbostäder år 1981. De röda små husen är ungefär lika gamla och har idag samma funktion. Ursprungligen fungerade de som drängstuga och mjölkhus.

The main building of Fogdeby  was made in 1852 for the director of the hospital. It was rebuilt in 1981 to be flats for staff. The two small red houses are about the same age and have today the same purpose too. One of them was the milk house, and the other the hired man’s house.

Maitohuone, mjölkrummet, milk house.

Renkitupa, drängstugan, hired man's house.

Lähteet:

Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo

Museovirasto

Valtion rakennukset

Saaristomeren tutkimuslaitos

Entinen Seilin sairaala

Lisa Svanfeldt-Winter