maanantai 11. elokuuta 2014

Kurkistus hautaholveihin?

Hautaholvi sijaitsee kirkon käytävien risteyskohdassa.
Seilin museokirkon lattian alla sijaitsee vuonna 1756 muurattu hautaholvi, johon on haudattu Seilissä vuosina 1746–1769 taloudenhoitajana toimineen Erik Litanderin kolme perheenjäsentä. Erik Litander itse on todennäköisesti haudattu Rymättylään, missä hän kuoli vuonna 1772. Tuohon aikaan oli tyypillistä, että varakkaat suvut ostivat hautapaikan kirkon lattian alta. Hautaholveihin hautaaminen kiellettiin Turussa vuonna 1784 ja koko Suomessa keisarillisen käskyn myötä vuonna 1822. Kieltämisen taustalla olivat hygieniasyyt.

Hautaholvi kiinnostaa kirkkoon tutustuvia turisteja ja usein kysytäänkin, millainen hautaholvi on ja miten arkut siellä ovat. Hautaholviin ei ole pääsyä eikä sinne saa edes kurkistaa, sillä vainajille on annettava hautarauha. Hautaholvissa arkut ovat aseteltuna vierekkäin, eikä niitä siis ole haudattu maahan.

Käsityksen ajan hautaholveista voi saada tutustumalla Turun Tuomiokirkon hautaholveihin, jonne on haudattu arviolta 4500 vainajaa. Myös Tuomiokirkon hautaholveissa vainajat lepäävät arkuissaan, joita on aseteltu riveihin ja päällekkäin. Tuomiokirkonkaan hautaholveihin ei järjestetä opastettuja kierroksia, sillä vainajien muistoa halutaan kunnioittaa. Hautaholvista on kuitenkin mahdollista tehdä virtuaalikierros älypuhelimella  ja esimerkiksi Ylen Areenasta löytyy videokuvamateriaalia hautaholveista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti