torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannus!

Juhannus on jo aivan nurkan takana. Säpinää on riittänyt ja kesän edetessä lisää on luvassa. Mikäli juhannuksena kärsitään tekemisen puutteesta on aina hyvä idea lähteä joukolla matkaan kohti Seiliä katselemaan kauniita maisemia ja tutustumaan melkein 350 vuoden mittaiseen synkeään historiaan, sillä museokirkko on auki myös juhannuksena. Ehkäpä kotimatkalle tarttuu idea vaikka kokkotulten äärellä kerrottaville kauhutarinoille.

Museokirkko on juhannuksen ylitse auki normaalisti eli perjantaina klo 11-15, lauantaina klo 11-16, sunnuntaina klo 12-16.

Kirkolle pääsee näppärästi joko omalla veneellä tai yhteysalus Östernin kyyditsemänä. Östern liikennöi juhannuksena normaalin aikataulunsa mukaan. Autottomat pääsevät maisemista nauttien kevyesti TLO:n bussilla 902 Nauvon sataman lähelle. Bussilla kulkevien on hyvä huomioida, että kuten museokirkolla myös bussissa maksu onnistuu vain käteisellä!

Myös tänä sunnuntaina (26.6) pidetään kesän ensimmäinen suomenkielinen jumalanpalvelus kirkossa Nauvon kappeliseurakunnan toimesta kello 13:00, Lämpimästi tervetuloa! Luonnollisesti jumalanpalvelukseen osallistuvilta ei peritä pääsymaksua kirkkoon.


Midsommar! 

Midsommar kommer, men kyrkan är öppen normalt. På söndag (26.6) håller Nagu kapellförsamling sommarens första gudstjänst (på finska) klockan 13:00. Naturligtvis om man deltar i gudstjänst betalar man inte inträdesavgift!  

Man kan komma till Själö på egen båt eller med förbindelsebåt Östern, som trafikerar normalt över midsommar. Om du inte har en bil, kan du resa till Nagu med buss 902. Kom ihåg att du kan betala med bara kontanter båda i bussen och i kyrkan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti