Henkilökunta kiittää kaikkia kesän kävijöitä ja lukijoita ja toivottaa hyvää syksyä!
Lisa Svanfeldt-Winter
tiistai 3. syyskuuta 2013
Kausi päättynyt
Viime sunnuntaina Seilin museokirkko oli avoinna viimeistä päivää tältä vuodelta. Yhteensä kävijöitä oli tänä vuonna vajaat 6000. Sopimuksesta ryhmille voidaan vielä järjestää opastettuja kierroksia vielä syyskuun aikana. Blogikin jää tauolle ja jatkaa ensi kesänä uusilla päivityksillä.
Henkilökunta kiittää kaikkia kesän kävijöitä ja lukijoita ja toivottaa hyvää syksyä!
Lisa Svanfeldt-Winter
Henkilökunta kiittää kaikkia kesän kävijöitä ja lukijoita ja toivottaa hyvää syksyä!
Lisa Svanfeldt-Winter
Säsongen slut
Själö museikyrka hade på söndag öppet för allmänheten för sista dagen för i år. Sammanlagt hade vi knappa 6000 besökare i år. Guidade turer ordnas enligt överenskommelse ännu under september månad. Också bloggen tar paus för vintern och fortsätter nästa sommar igen med nya uppdateringar.
Personalen tackar alla sommarens besökare och blogläsare och önskar er alla en trevlig höst!
Lisa Svanfeldt-Winter
Personalen tackar alla sommarens besökare och blogläsare och önskar er alla en trevlig höst!
End of season
The Museum Church of Seili was open for public the last time this season on Sunday. In all, we had a little less than 6000 visitors this summer. Groups can book guided tours until the end of September. The blog also leaves on break, but continues with new updates next summer.
The staff thanks all the visitors of this summer and wishes you all a nice autumn!
Lisa Svanfeldt-Winter
The staff thanks all the visitors of this summer and wishes you all a nice autumn!
Lisa Svanfeldt-Winter
Alttaritaulu / Altartavlan / The altarpiece
Suomeksi: Alttaritaulun "Myrsky Genesaretin järvellä" on maalannut Helge Stén (1923 - 1965) vuosina 1948 - 1949. Stén opiskeli taidetta Suomessa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Myöhemmin hän opiskeli myös Kööpenhaminassa ja Pariisissa.
Svenska:
Altartavlan "Storm på Genesarets sjö" är målad av Helge Stén under åren 1948 - 1949. Stén (1923 - 1965) studerade konst i Finland, Köpenhamn och Paris. Hans konst har fått större uppmärksamhet och uppskattning efter hans död.
English:
The altarpiece "Storm on the Sea of Galilee" is painted by Helge Stén in 1948 - 1949. Stén lived in 1923 - 1965, and studied art in Finland, Copenhagen and Paris. His work has got more attention and respect in the years after his death.
Lisa Svanfeldt-Winter
Sauva
Lisa Svanfeldt-Winter
Staven
Bakom staketet till de spetälskas sida i kyrkan står en stave med en kopp i ändan (dock gick staven sönder förra veckan och koppen lossnade). Bottnen av koppen har sot på sig, och staven har med största sannolikhet använts för att släcka ljus. Enligt muntlig tradition skulle staven också använts av prästen för att ge nattvard åt de spetälska, men om detta finns ingenting skrivet i de dokument som sparats.Lisa Svanfeldt-Winter
The stick
Lisa Svanfeldt-Winter
perjantai 30. elokuuta 2013
Varför ökade mängden mentalpatienter?
Under 1800-talet ökade mänder intagna patienter på mentalsjukhusen runt om i Europa. Enligt Edward Shorter ökade de engelska asylernas patientplatser från att år 1820 ha i snitt 57 patenter till att år 1870 ha 473 patienter. Också de som från span sökte hjälp till nervbesvär ökade kraftigt så, att t.ex. Wiesbadens spa hade i slutet av 1800-talet iotusentals kunder.
Själö hospital med cirka 50 patientplatser var största mentalskjukhuset i Finland ännu på början av 1800-talet. År 1841 blev Lappvikens sjukhus i Helsingfors färdigt, och dit skickades de av Själös patienter, som man ansåg kunde ha möjlighet att tillfriskna. De patientplatser som då blev lediga, fylldes genast. På 1850-talet bygdes den nya huvudbygnaden på Själö, och patientplatserna kunde ökas till 69 stycken.
Det finns olika teorier om varför patientmängderna ökade. Grovt kan man indela dem i de som menar att det berodde på att sjukdomarna blev vanliga, och de som anser att diagnostiseringen blev vanligare. Den förstnämnda ytterligheten kallas ofta den biologiskt-neurologiska. Enligt den ökade mängden psykiska sjukdomar, vilket de i vissa fall också finns bevis för. Bland annat ökade psykoser som orsakades av alkoholism och neurosyfilis, vilka båda var betydligt vanligare på 1800-talet än innan det. Någon klar orsak till alla de andra psykiska sjukdomarna som också ökade ger inte den några säkra svar.
Den andra ytterligheten kalla softa för den anti-psykiatriska eller sociala förklaringsmodellen. Enligt den är det miljön som påverkar vem som blir klassad som mentalt sjuk. Det finns flera olika teorier inom den här förklaringsmodellen. Inom sociologin är de klassiska teorierna gjorda av Emile Durkheim, Kai Erikson och Talcott Parson. Tillspetsat kan man säga att dessa förklarar avvikande beteende som en social konstruktion, som helt beror på hur omgivningen klassar normalt och onormalt.
Rätt liknande teorier om antalet mentalpatienter har lagts fram av Michel Foucault, men kanske ännu mera vidaretolkats av Foucaultinspirerade forskare. Foucault skrev bland annat om galenskapens, klinikens och fångvårdens historia, och granskade dem med hjälp av diskursanalys och närmast ur maktsynvinkel. Foucaultinspirerade forskare hävdar ofta att antalet mentalpatienter beror på vilka typer av människor som de som använder makt, (staten, läkarna) behöver för att hålla sin maktposition.
Vanligast är ändå att kombinera dessa två ytterligheter: dels berodde ökningen på biologiska och dels på sociala faktorer.
Källor:
Ahlbeck-Rhen, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Foucaul, Michel, Madness and Civilization A History of Insanity in the Age of Reason (London 1967).
Nilsson, Roddy, Foucault En introduktion (Malmö 2008).
Shorter, Edward, A History of Psychiatry (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
Själö hospital med cirka 50 patientplatser var största mentalskjukhuset i Finland ännu på början av 1800-talet. År 1841 blev Lappvikens sjukhus i Helsingfors färdigt, och dit skickades de av Själös patienter, som man ansåg kunde ha möjlighet att tillfriskna. De patientplatser som då blev lediga, fylldes genast. På 1850-talet bygdes den nya huvudbygnaden på Själö, och patientplatserna kunde ökas till 69 stycken.
Det finns olika teorier om varför patientmängderna ökade. Grovt kan man indela dem i de som menar att det berodde på att sjukdomarna blev vanliga, och de som anser att diagnostiseringen blev vanligare. Den förstnämnda ytterligheten kallas ofta den biologiskt-neurologiska. Enligt den ökade mängden psykiska sjukdomar, vilket de i vissa fall också finns bevis för. Bland annat ökade psykoser som orsakades av alkoholism och neurosyfilis, vilka båda var betydligt vanligare på 1800-talet än innan det. Någon klar orsak till alla de andra psykiska sjukdomarna som också ökade ger inte den några säkra svar.
Den andra ytterligheten kalla softa för den anti-psykiatriska eller sociala förklaringsmodellen. Enligt den är det miljön som påverkar vem som blir klassad som mentalt sjuk. Det finns flera olika teorier inom den här förklaringsmodellen. Inom sociologin är de klassiska teorierna gjorda av Emile Durkheim, Kai Erikson och Talcott Parson. Tillspetsat kan man säga att dessa förklarar avvikande beteende som en social konstruktion, som helt beror på hur omgivningen klassar normalt och onormalt.
Rätt liknande teorier om antalet mentalpatienter har lagts fram av Michel Foucault, men kanske ännu mera vidaretolkats av Foucaultinspirerade forskare. Foucault skrev bland annat om galenskapens, klinikens och fångvårdens historia, och granskade dem med hjälp av diskursanalys och närmast ur maktsynvinkel. Foucaultinspirerade forskare hävdar ofta att antalet mentalpatienter beror på vilka typer av människor som de som använder makt, (staten, läkarna) behöver för att hålla sin maktposition.
Vanligast är ändå att kombinera dessa två ytterligheter: dels berodde ökningen på biologiska och dels på sociala faktorer.
Källor:
Ahlbeck-Rhen, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Foucaul, Michel, Madness and Civilization A History of Insanity in the Age of Reason (London 1967).
Nilsson, Roddy, Foucault En introduktion (Malmö 2008).
Shorter, Edward, A History of Psychiatry (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
Naturskydd på Själö
Själö och dess omgivande öar är Naturaområde. Naturaområden följer EU:s direktiv om naturskydd och kräver att en enskild plan görs om skötsel och skydd av området. Om inte området beläggs med särskilda restriktioner, berörs Naturaområden av allemansrätten. I Själös fall får man inte tända öppen eld eller tälta.
Själö är klassat som ett tradlitionell landskap, och har en miljövårdsplan som tar det i beaktande. Meningen är att landskapet, som under en lång tid brukats med traditionella metoder, ska hållas i traditionellt skick. På Själö är det Forststyrelsen som sköter om största delen av marken. Där sköts det traditionella landskapet dels med mans- dels med kokraft.
På grund av randmoränen Salpausselkä, som går genom södra Finland från Imatra öst, till Lahtis, Lojo och Hangö i väst, är har del av Skärgårdshavets öar mycket sandmark, så som på Själö. Här växer också växtarter som är sällsynta i stora andra delar av landet. Själö har lundar, med flera slag av ädelträd och hassel.
Här växer också puckvete, som är så gott som utrotad i resten av landet, frånsett vissa delar av Åland. Puckvete var ännu på 1700-talet ett vanligt ogräs, som ogillades eftersom det växte bland odlad säd. Om det kom frön av puckvete i mjölet, fick brödet en blåaktig färg och besk smak. I och med att fälten började odlas effektivare eller i andra fall läts växa igen, har puckvete blivit mycket sällsynt i Norden. Blomman är enårig, och om den plockas innan fröna blivit färdiga, förökar den sig inte. Puckvete är skyddad och får inte plockas.
Lisa Svanfeldt-Winter
 |
| Korna håller landskapet öppet. |
På grund av randmoränen Salpausselkä, som går genom södra Finland från Imatra öst, till Lahtis, Lojo och Hangö i väst, är har del av Skärgårdshavets öar mycket sandmark, så som på Själö. Här växer också växtarter som är sällsynta i stora andra delar av landet. Själö har lundar, med flera slag av ädelträd och hassel.
 |
| Puckvete. |
Lisa Svanfeldt-Winter
Miksi mielisairaalapotilaiden määrä lisääntyi 1800-luvulla?
1800-luvulla mielisairaalat ja potilasmäärät kasvoivat todella paljon. Edward Shorter antaa esimerkiksi kuinka Englannissa mielisairaala-asyyleissä potilaspaikkoja oli keskimäärin vuonna 1820 57 kappaletta. Vuonna 1870 niitä oli keskimäärin 473. Myös määrät heitä, jotka hakivat apua hermosairauksiin kylpylöistä, kasvoi lähes samoissa mittaluokissa. 1800-luvun loppupuolella esimerkiksi Wiesbadenin kylpylässä kävi vuodessa kymmeniätuhansia asiakkaita. Seilin mielisairaala oli Suomen suurin aina 1800-luvun alkupuolelle saakka. Potilaita oli silloin noin 50. 1841 valmistu Lapinlahden sairaala Helsingissä, jonne Seilistäkin lähetettiin potilaita. Seilin potilaspaikkojen määrä nostettiin 69:n, kun uusi päärakennus valmistui 1800-luvun puolessa välissä. Tällöin Seilin mielisairaala ei kuitenkaan enää ollut läheskään maan suurin.
Potilaiden määrä siis nousi, mutta mistä se johtui? Tästä on useita teorioita. Yksi ääripää tutkijoista esittää, että potilaiden määrä riippui sairauden määrittelystä. Heidän mukaan potilaita siis tuli enemmän koska enemmän ihmisiä diagnostisoitiin sairaiksi, eikä siksi, että sairautta olisi enemmän. Toinen ääripää esittää, että sairaudet ovat yleistyneet, mikä johti suurempaan määrään potilaita.
Ensimmäisenä esitelty ääripää korostaa sosiaalista yhteyttä, ja sitä kutsutaan sosiaaliseksi- tai anti-psykiatriseksi tulkinnaksi. Yksi tähän suuntaukseen kuuluva teoria on niin kutsuttu leimaamisteoria, joka painottaa ympäristön odotuksia poikkeavuudesta, jonka poikkeava henkilö sitten täyttää. Normaaliutta on tutkittu paljon sosiologian piirissä, jossa varsinkin Emile Durkheim (1858 – 1917) on tullut tunnetuksi teoriallaan siitä, että sairaudet ja eroavaisuudet ovat konstruktioita: kärjistettynä diagnooseja kehitetään valtion tai jonkun muun vallankäyttäjän tarpeeseen. Durkheimin voi sanoa yhdessä Kai Eriksonin ja Talcott Parsonin kanssa panneet alulle kokonaisen poikkeavuutta tutkineen koulukunnan, jolla edelleen on vaikutusta varsinkin sosiologiseen tutkimukseen.
Toinen sosiaalista yhteyttä painottava teoreetikko on Michel Foucault, joka on tunnettu muun muassa valtaa koskevista tutkimuksistaan, ja on kirjoittanut mielisairaiden, vankien ja sairaaloiden historioista. Häntä on tulkittu niin, että valtiot ja lääketieteen ammattilaiset pyrkivät pönkittämään asemiaan diagnostisoimalla ihmisiä sairaiksi ja hulluiksi. Normaalin ja epänormaalin rajaa ruvettiin vetämään yhä tarkemmilla diagnooseilla ja sulkemalla epänormaalit mielisairaaloihin. Tässä yhteydessä Foucault usein lasketaan strukturalistiksi (vaikkei itse siitä määritelmästä pitänyt), jotka korostivat esimerkiksi diagnoosien olevan konstruktio. Strukturlistit eivät kieltäneet etteikö ihminen voi saada fyysisiä sairauksia tai loukkaantua, mutta korostivat yhteisön mielipidettä siitä, mikä oli suotavaa, normaalia ja sairasta. Foucaultista inspiroituneet tutkijat painottavat usein valtaan liittyviä aspekteja analysoidessaan näitä konstruktioita.
Toinen ääripää on biologis-neurologisesti suuntautunut. Sen mukaan mielisairauksia syntyi varsinkin 1800-luvulla, ja että niitä potevien määrä kasvoi. Edward Shorter huomauttaa esimerkiksi, että jouppohulluus ja neurosyfilis olivat sairauksia, jotka johtivat psykooseihin, ja joiden määrä kasvoi huimasti 1800-luvulla.
Kaikkien psyykkisten sairauksien kasvuun ei kuitenkaan ole löytynyt yhtä vedenpitäviä todisteita kuin neurosyfiliksen ja juoppohulluuden tapauksissa. Tästä onkin syntynyt ehkä laajimman kannattajakunnan suuntaus, joka painottaa näiden kahden ääripään sekoitusta.
Lähteet:
Ahlbeck-Rhen, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Foucaul, Michel, Madness and Civilization A History of Insanity in the Age of Reason (London 1967).
Nilsson, Roddy, Foucault En introduktion (Malmö 2008).
Shorter, Edward, A History of Psychiatry (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
Potilaiden määrä siis nousi, mutta mistä se johtui? Tästä on useita teorioita. Yksi ääripää tutkijoista esittää, että potilaiden määrä riippui sairauden määrittelystä. Heidän mukaan potilaita siis tuli enemmän koska enemmän ihmisiä diagnostisoitiin sairaiksi, eikä siksi, että sairautta olisi enemmän. Toinen ääripää esittää, että sairaudet ovat yleistyneet, mikä johti suurempaan määrään potilaita.
Ensimmäisenä esitelty ääripää korostaa sosiaalista yhteyttä, ja sitä kutsutaan sosiaaliseksi- tai anti-psykiatriseksi tulkinnaksi. Yksi tähän suuntaukseen kuuluva teoria on niin kutsuttu leimaamisteoria, joka painottaa ympäristön odotuksia poikkeavuudesta, jonka poikkeava henkilö sitten täyttää. Normaaliutta on tutkittu paljon sosiologian piirissä, jossa varsinkin Emile Durkheim (1858 – 1917) on tullut tunnetuksi teoriallaan siitä, että sairaudet ja eroavaisuudet ovat konstruktioita: kärjistettynä diagnooseja kehitetään valtion tai jonkun muun vallankäyttäjän tarpeeseen. Durkheimin voi sanoa yhdessä Kai Eriksonin ja Talcott Parsonin kanssa panneet alulle kokonaisen poikkeavuutta tutkineen koulukunnan, jolla edelleen on vaikutusta varsinkin sosiologiseen tutkimukseen.
Toinen sosiaalista yhteyttä painottava teoreetikko on Michel Foucault, joka on tunnettu muun muassa valtaa koskevista tutkimuksistaan, ja on kirjoittanut mielisairaiden, vankien ja sairaaloiden historioista. Häntä on tulkittu niin, että valtiot ja lääketieteen ammattilaiset pyrkivät pönkittämään asemiaan diagnostisoimalla ihmisiä sairaiksi ja hulluiksi. Normaalin ja epänormaalin rajaa ruvettiin vetämään yhä tarkemmilla diagnooseilla ja sulkemalla epänormaalit mielisairaaloihin. Tässä yhteydessä Foucault usein lasketaan strukturalistiksi (vaikkei itse siitä määritelmästä pitänyt), jotka korostivat esimerkiksi diagnoosien olevan konstruktio. Strukturlistit eivät kieltäneet etteikö ihminen voi saada fyysisiä sairauksia tai loukkaantua, mutta korostivat yhteisön mielipidettä siitä, mikä oli suotavaa, normaalia ja sairasta. Foucaultista inspiroituneet tutkijat painottavat usein valtaan liittyviä aspekteja analysoidessaan näitä konstruktioita.
Toinen ääripää on biologis-neurologisesti suuntautunut. Sen mukaan mielisairauksia syntyi varsinkin 1800-luvulla, ja että niitä potevien määrä kasvoi. Edward Shorter huomauttaa esimerkiksi, että jouppohulluus ja neurosyfilis olivat sairauksia, jotka johtivat psykooseihin, ja joiden määrä kasvoi huimasti 1800-luvulla.
Kaikkien psyykkisten sairauksien kasvuun ei kuitenkaan ole löytynyt yhtä vedenpitäviä todisteita kuin neurosyfiliksen ja juoppohulluuden tapauksissa. Tästä onkin syntynyt ehkä laajimman kannattajakunnan suuntaus, joka painottaa näiden kahden ääripään sekoitusta.
Lähteet:
Ahlbeck-Rhen, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Foucaul, Michel, Madness and Civilization A History of Insanity in the Age of Reason (London 1967).
Nilsson, Roddy, Foucault En introduktion (Malmö 2008).
Shorter, Edward, A History of Psychiatry (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
torstai 29. elokuuta 2013
TS: Suomi ei korvaa ihmisoikeusloukkauksiaan
Turun Sanomien uutinen koskien lobotomisten toimenpiteiden ja pakkosteriloitujen henkilöiden jäämisestä korvauksetta valtion aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista: Suomi ei korvaa ihmisoikeusloukkauksiaan.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Kalliokaiverruksia / Hällristningar / Petroglyphs
 |
| J.C. |
 |
| G:H: |
 |
| L:S: |
 |
| 1837 M:J: |
 |
| J:H: |
Sairaalan päärakennuksen lähellä olevan, punaisen kaksikerroksisen talon (Fyyrin) viereisiin kallioihin on tehty kaiverruksia. On arvioitu, että kaiverrukset ovat yhteydessä mielisairaalan toimintaan. Suurin osa kaiverruksista on (nimi?)kirjaimia. Parhaiten näkyvillä ovat Fyyrin vieressä, länsipuolella, kirjaimet J:C, sulkakynä ja lyyra. Mahdollisesti ne on tehnyt sairaalan johtaja Jöns Castin 1700-luvun alkupuolella. Lähempänä taloa ovat kirjaimet G:H ja siitä vielä lähempänä kirjaimet L:S.
 |
| A:R:C: |
Kaikkien rekisteröityjen kaiverrusten tarkat koordinaatit ja kuvaukset löytyvät Museoviraston rekisteristä. Tämän blogin kuvien kaiverrukset on korostettu kalkkiliidulla.
Svenska:
I klipporna intill Fyren, den röda tvåvåningsbyggnaden nära huvudbyggnaden, finns en hel del hällristningar. De antas ha haft att göra med mentalsjukvårdsveksamheten. Uppe på backen, bredvid Fyren finns tre ristningar. Närmast Fyren finns bokstäverna L:S, en bit mot vägen G:H och närmast vägen finns bokstäverna C:J, en lyra och en fjäderpenna. Den sista sägs vara gjord av sjukhusets syssloman Jöns Castin i början av 1700-talet.
Nedanför backen finns ytterligare några hällristningar. Närmast vägskälet finns inristat siffrorna 1837 och bokstäverna M:J. Till vänster finns en ristning med bokstäverna J:H, och ännu till vänster om det finns en bild med en fisk som nappat och en fiskare. Ovanför dessa finns ännu en hällristing med bokstäverna A:R:C och ett gevär under.
Exakta beskrivningar och koordinater finns på Museiverkets register. Inför fotandet av hällristningarna har de blivit markerade med krita.
English:
On the rocks nearby the red two storey house Fyyri, one can find petroglyphs (rock carvings). They are supposed to have been done during the time of the mental hospital. Up on the hill, next to Fyyri, is a carving with the letters L:S. A few meters towards the main building are the letters G:H, and a few meters more in the same direction is the letters J:C, a quill and a lyre. The latter are presumed to be made by Jöns Castin, who was director of the hospital in the beginning of the 18th century.
Down the hill are more rock carvings. Opposite to the piggery is the carving 1837 M:J, and to the right of it the letters J:H. Further to the left is a picture of a fish and a fisherman. A little higher up the hill is a carving with the letters A:R:C and a rifle.
The carvings are highlighted with chalk for the photographing. There is exact descriptions about the petroglyphs and coordinates in the register of the National Board of Antiquities.
Lisa Svanfeldt-Winter
Seilin luonnonsuojelusta
Seili ja sitä ympäröivät saaret ovat Natura-aluetta. Natura-alueiden kasvi- ja lintulajit ovat suojeltuja EU-direktiivillä. Jokainen EU:n jäsenmaa saa itse ilmoittaa mitkä alueet ne ovat valinneet Natura-alueiksi ja listaavat myös alueen harvinaiset ja uhanalaiset lajit. Natura-alueeksi merkitseminen ei vielä rajoita alueella liikkumista ja sen käyttämistä jokamiehen oikeuksien mukaisesti. Seilissä siis saa esimerkiksi poimia marjoja ja sieniä, mutta ei taittaa puiden oksia tai muuten vahingoittaa luontoa. Natura-alueille voidaan kuitenkin säätää muita rajoituksia, kuten Seilin tapauksessa, ettei saarella saa sytyttää avotulta eikä telttailla. Jokaiselle Natura-alueelle tehdään oma hallintaohjelma ja määritellään miten aluetta suojellaan.
Seilin saariston Natura-alueella sijaitsevasta yksityisessä omistuksessa olevasta maasta on noin 140 hehtaaria perustettu yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi. Alueita, jotka eivät ole yksityisessä omistuksessa, hoitaa Metsähallitus. Seilissä perinnemaisemaa hoidetaan mies- ja lehmävoimin. Ensi kesänä Kirkkoniemelle saadaan ehkä myös lampaita.
Seilissä esiintyy melko harvinaisia lintulajeja, kuten pikkutikka, harmaapäätikka ja pikkulepinkäinen. Seilissä on myös lehtoja, jotka muuten ovat alueella harvinaisia. Saaren erikoisuus lajien suhteen on kuitenkin peltomaitikka, joka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sitä esiintyy lähinnä Nauvon saaristossa ja jonkin verran Ahvenanmaalla. Peltomaitikka oli vielä 1700-luvulla yleinen rikkaruoho Pohjoismaissa. Peltomaitikkaa on kutsuttu myös pirunvehnäksi. Se kasvoi usein viljan seassa, ja sitä joutui toisinaan jauhojen sekaan. Kun näistä jauhoista leivottiin, peltomaitikan siemenet värjäsivät leivän sinertäväksi ja antoivat sille karvaan maun.
Kukka on kuitenkin tullut harvinaisemmaksi kun viljelytavat ovat muuttuneet ja vanhat pellot ja niityt joko kasvaneet umpeen tai otettu muuhun käyttöön. Peltomaitikka on yksivuotinen, eli jos se poimitaan ennen kuin siemenet ovat valmiit, se ei lisäänny. Peltomaitikka on rauhoitettu, eli sitä ei saa poimia ollenkaan.
Lähteet:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=14793&lan=fi
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096#L1
http://europa.eu/legislation_summaries/other/l28046_sv.htm
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=138438&lan=fi
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/peltomaitikka
http://tiedebasaari.wordpress.com/2012/08/14/peltomaitikka-oli-ennen-pirunvehnaa/
http://www.ym.fi/fi-FI/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojelualueet/Naturaalueet
Lisa Svanfeldt-Winter
 |
| Seiliin tuodut lehmät maisemaa hoitamassa. |
Seilin saariston Natura-alueella sijaitsevasta yksityisessä omistuksessa olevasta maasta on noin 140 hehtaaria perustettu yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi. Alueita, jotka eivät ole yksityisessä omistuksessa, hoitaa Metsähallitus. Seilissä perinnemaisemaa hoidetaan mies- ja lehmävoimin. Ensi kesänä Kirkkoniemelle saadaan ehkä myös lampaita.
Seilissä esiintyy melko harvinaisia lintulajeja, kuten pikkutikka, harmaapäätikka ja pikkulepinkäinen. Seilissä on myös lehtoja, jotka muuten ovat alueella harvinaisia. Saaren erikoisuus lajien suhteen on kuitenkin peltomaitikka, joka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sitä esiintyy lähinnä Nauvon saaristossa ja jonkin verran Ahvenanmaalla. Peltomaitikka oli vielä 1700-luvulla yleinen rikkaruoho Pohjoismaissa. Peltomaitikkaa on kutsuttu myös pirunvehnäksi. Se kasvoi usein viljan seassa, ja sitä joutui toisinaan jauhojen sekaan. Kun näistä jauhoista leivottiin, peltomaitikan siemenet värjäsivät leivän sinertäväksi ja antoivat sille karvaan maun.
 |
| Seilissä peltomaitikkaa esiintyy melko yleisesti. |
Kukka on kuitenkin tullut harvinaisemmaksi kun viljelytavat ovat muuttuneet ja vanhat pellot ja niityt joko kasvaneet umpeen tai otettu muuhun käyttöön. Peltomaitikka on yksivuotinen, eli jos se poimitaan ennen kuin siemenet ovat valmiit, se ei lisäänny. Peltomaitikka on rauhoitettu, eli sitä ei saa poimia ollenkaan.
Lähteet:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=14793&lan=fi
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096#L1
http://europa.eu/legislation_summaries/other/l28046_sv.htm
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=138438&lan=fi
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/peltomaitikka
http://tiedebasaari.wordpress.com/2012/08/14/peltomaitikka-oli-ennen-pirunvehnaa/
http://www.ym.fi/fi-FI/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojelualueet/Naturaalueet
Lisa Svanfeldt-Winter
tiistai 27. elokuuta 2013
The church ship
The ship
hanging in the church of Seili is a model of the brig “Agent”, which was used
by merchants of Nauvo in the 19th century. It is made by Åke
Sandvall, who is known for the many model ships he’s made for shipping
companies, other corporations and private persons. He has also made a few
church ships, except to Seili, also to the church of Nauvo and to the Dome of
Turku.
Church
ships are common in all European regions with traditions to ship building and
seafaring. The oldest preserved church ships on the continent are from the 16th
century and except of the ship in Storkyrkan in Stockholm, from 1590, the
oldest Scandinavian ones are from the beginning of the 17th century
(i.e. Ho in Denmark from 1605, Hauho in Finland from 1609 and Bergen in Norway
from 1610). It is presumed, thiught, that there has been a much longer
tradition in church ships than the preserved ships tell about.
 |
| "Agent" in the church of Seili. |
The church
ships are often called votive ships. They are traditionally said to be given to
the parish as a beg for blessing for a long travel or as a thank for being
saved from a ship wreck. Aspecially in protestant churches, such as the ones on
the Scandinavian coast and archipelago, the ships are often not particulary
votive ships. They are often given in memorial for a relative who has passed
away, or simply as a decoration. Since there are only few documents on the
donations of church ships, it is not known in what proportions the church ships
are votive ships and other.
The church
ships remembered the parishoners of close ones who were at sea or had drowned,
but they also had a Christian symbolism. The boat is commonly used in Christian
art and telling as the travel to Heaven. Also all Christians can be pictured as
sitting in the same boat, being protected and navigated by Christ.
The ship
Agent is flagged with the Russian flag. Finland was during the 19th
century a autonomus Great Dutchy of Russia. During the Crimean war, Brittish
and French warships abducted Finnish merchant ships, which is why they got a
special permission to have a flag of their own. The merchant flag was much a
like the Finnsih flag today, but the blue cross was darker and thinner. After
the war, the Finnish merchant flag got the Russian flag in the upper corner and
a anchir in the lower corner.
Sources:
Kyrkskeppet
Kyrkskeppet i Själö kyrka är en modell av briggen Agent, som under 1800-talet användes av
nagubor som handelsskepp. Agent-modellen är donerad till kyrkan av
Föreningsbanken i Finland och dagstidningen Turun Sanomat år 1987. Kyrkan har
innan det haft åtminstone ett kyrkskepp, men den har kommit bort ungefär då
sjukhuset lades ner år 1962.
Lisa Svanfeldt-Winter
Agent-modellen
är gjord av ingenjören och nagubon Åke Sandvall, som är känd för att ha
tillverkat många modellskepp, både till rederier, andra företag, privatpersoner
och kyrkor. Till exempel har Nagu kyrka och Åbo domkyrka kyrkskepp gjorda av
Sandvall.
|
| Agent i Själö kyrka. |
Kyrkskepp
kallas också ofta för votivskepp. Ordet är härlett av latinets votum, som
betyder försäkran eller löfte. Förutom kyrkskepp, har bland annat kyrkor,
slantar och värdeföremål getts som votivgåvor. Med ett votivskepp kunde doneraren
t.ex. be om Guds välsignelse och beskydd för en lång och farlig resa eller
tackade för att ha överlevt en storm. Kyrkskeppen är dock inte, specillt i
protestantiska länder, alltiv votivskepp, utan kan ha blivit skänkta till
kyrkan till minne av en person eller enbart som dekoration.
Votivskepp
och kyrkskepp är vanliga i alla sådana europeiska regioner, som har haft
tradition av skeppsbygge och sjöfart. På kontinenten är de äldsta bevarade
votivskeppen från 1500-talet. I Norden är de äldsta, borträknat skeppet i
Stockholms storkyrka från år 1590, från början av 1600-talet. T.ex. Hos kyrka i
Danmark är från 1605, Hauho kyrka i Tavastland från 1609 och Mariakyrkan i
Bergen från 1610. Av de nordiska kyrkskeppen finns det allra flest bevarade i
Danmark, där man räknar med att ungefär varannan kyrka har ett skepp.
Förutom att
skeppet påminner kust- eller skärgårds församlingen om alla de närstående som
är på sjön eller drunknat, är skeppet en viktig symbol inom kristendomen. Där
beskrivs församlingen eller de troende sittande i samma båt, som styrs och
beskyddas av Kristus. Båten kan också symbolisera resan till himlen.
Eftersom
Finland under 1800-talet var ett autonomt storfurstendöme under Ryssland, har
Agent ryska flaggan. Finska handelsfartyg tog under Krimkriget (1853 – 1856) en
egen flagga för att undvika att franska och engelska örlogsfartyg skulle kapa
de finska handelsfartygen. Flaggan hade ett mörkblått, smalt kors på vit
botten. Efter kriget fick flaggan i övre hörnet ryska flaggans ränder och
nedanför ett ankare.
Källor:
Lisa Svanfeldt-Winter
Kirkkolaiva
Seilin kirkossa roikkuu
Åke Sandvallin tekemä kirkkolaiva, joka on pienoismalli Agent-nimisestä
prikistä, jota nauvolaiset käyttivät kauppalaivana 1800-luvulla.
Åke Sandvall oli
nauvolainen insinööri, joka on tunnettu suuresta tekemästään suuresta määrästä
laivojen pienoismalleja. Paitsi Seilin kirkkoon, hän on myös tehnyt
kirkkolaivat muun muassa Turun tuomiokirkkoon ja Nauvon kirkkoon.
 |
| Seilin kirkon kirkkolaiva. |
Kirkkolaivoja kutsutaan
yleisesti myös votiivilaivoiksi. Nimitys tulee latinan sanasta votum, joka
tarkoittaa lupausta. Votiivilaivoja, kuten myös muita
votiivilahjoituksia, annettiin seurakunnalle pyyntönä Jumalan siunauksesta tai
kiitoksena Hänen avustaan. Esimerkiksi merimies, joka lähti pitkälle
vaaralliselle matkalle, tai joka selviytyi haaksirikosta, pystyi lahjoittamaan
kiitokseksi laivan pienoismallin kirkolleen. Votiivilaivoja on niissä
eurooppalaisissa kirkoissa, joiden seurakuntien jäsenet ovat olleet paljon
tekemisissä merenkulun ja laivanrakennuksen kanssa. Euroopassa vanhimmat säilyneet
votiivilaivat ovat 1500-luvulta, kun taas Pohjoismaissa ne ovat Tukholman
Suurkirkon laivaa vuodelta 1590 lukuunottamatta, 1600-luvun ensimmäisiltä
vuosilta (esim Hauhon kirkon votiivilaiva vuodelta 1609, Norjan Bergenin Mariakirkko vuodelta 1610 ja Tanskassa sijaitsevan
Hon kirkon vuodelta 1605)
Pohjoismaisista
kirkkolaivoista melko harvat ovat kuitenkin votiivilaivoja sanan varsinaisessa
merkityksessä. Monet niistä on lahjoitettu ilman Jumalan siunauksen tai
merihädästä pelastumisen pyyntönä, vaan ne on lahjoitettu koristeiksi, jonkun
henkilön muistoksi tai oman statuksen osoitukseksi. Koska suurimmasta osasta
kirkkolaivoja ei ole säilynyt lahjoituskirjoja tai muita asiakirjoja, jotka
kertoisivat lahjoituksen syystä, eivät tutkijat ole voineet määritellä
tarkasti, kuinka suuri osa kirkkoveneistä ovat votiivilaivoja. Kirkkolaivat
ovat tavallisisa kaikilla Pohjoismaiden rannikoilla, mutta kaikkein eniten niitä
on Tanskassa, jossa joka toisessa kirkossa on kirkkovene. Tanskassa on myös
suurin osa kaikkein vanhimmista säilyneistä kirkkoveneistä.
Paitsi että laiva on
rannikko- ja saaristoseurakunnissa läheinen aihe, ja muistuttaa läheisistä
jotka ovat matkoilla tai ovat niillä menehtyneet, veneet ja laivat ovat myös
tiukasti sidoksissa kristillisen kirkon symboliikkaan. Vene symboloi
seurakuntaa tai kaikkia uskovia, ja sitä ohjaa Kristus, joka suojelee uskoviaan
vaaroilta. Vene voi myös symboloida matkaa taivaaseen.
Koska Suomi tähän aikaan
oli Suurruhtinaskunta Venäjän alla, Agent on venäjän liputuksen alla. Suomen
kauppalaivat ottivat kuitenkin jo Krimin sodan (1853 – 1856) yhteydessä
käyttöön oman lipun, sillä brittiläiset ja ranskalaiset kaappasivat sodan yhteydessä
venäjän lipun alla purjehtivia aluksia. Suomalainen kauppalaivalippu muistutti
nykyistä Suomen siniristilippua, mutta risti oli kapeampi ja tummempi, niin
kutsuttu Pyhän Yrjön ristillä varustettu lippu. Sodan jälkeen lipun tangon
puoleiseen yläkulmaan liitettiin venäjän lippu ja alakulmaan ankkuri.
perjantai 23. elokuuta 2013
Kirjallisuutta / Litteratur
Koko Seilin sairaala-aikaa käsittelevää kirjallisuutta on hyvin vähän, mutta aiheeseen liittyvistä asioista on kirjoitettu melko paljon. Tässä listaus muutamista kirjoista, artikkeleista ja elokuvista.
Det finns mycket lite litteratur som gör anspråk på att behandla hela Själös historia. Däremot finns det en hel del litteratur som behandlar delar av den eller annars tangerar ämnet. Här är en liten lista på böcker, artiklar och film som berör Själös historia.
Seilistä ja kirkosta/ Själö och kyrkan:
Heinonen, Tommi, Merenkulkijan pyhätöt saaristossa (1998).
Miettinen, Mika (toim.), Seilin saariston luonto: yhteenveto kolmen vuosikymmenen tutkimuksista (Metsähallitus 1997).
Niitemaa, Timo, ”Seili: spitaali ja biologiaa” Uusi nainen 1982:8.
Nikula, Sigrid, ”Åbolands prosteri I”, Suomen kirkot (Museovirasto 1973).
Svahnström, Gösta, Seilin sairaalan vaiheista Eripainos: Sairaala 1961:12.
Topelius, Zacharias, Finland framställt i teckningar (Helsingfors 1845)
Topelius, Zacharias, Vanha kaunis Suomi 4. painos, Karisto (Hämeenlinna 1981)
Turunen, Sakari, Achté, Kalle, ”Seilin hospitaali 1619 – 1962” Käytännön lääkäri 1976:1.
Widén, Solveig, ”Vandring på Själö för tvåhundra år sedan”, Skärgård 1991:1.
Wilenius, Anne, Seilin arkistohistoriaa Arkistoteoreettinen tapaustutkimus (Turku 2001).
Leprasta ja spitaalihospitaaleista/ Lepra och leprosorier:
Björkman, Lolan, Korpholmens hospital i Kronoby 1631 – 1841 (Borgå 2007).
Fagerlund, L.W, Finlands leprosorier I (Helsingfors 1886).
Richards, Peter, The Medieval Leper and His Northern Heirs (Cambridge 1977).
Vuorinen, Heikki, Tautinen historia (Tampere 2002).
Seilin spitaalihospitaalin potilasluettelo / Patientregister över Själös spetälska: http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo038cr.htm
Muutama kirja ja artikkeli mielisairauden hoidosta Seilissä ja muualla/ Några böcker och artiklar om mentalvård på Själö och annanstans:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Omoralens ansikte. En studie av de galna kvinnorna på Själö hospital 1889 – 1944. Pro gradu. Sociologiska institutionen, Åbo Akademi (Åbo 1998).
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospita 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka, Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Foucault, Michel, Madness and Civilization: a history of madness in the age of reason (London 1989) (org. Folie et déraison: historie de la folie á l’âge classique, sve.: Vansinnets historia under den klassiska epoken, Lund 1983).
Jarttu, Heljä, Seilin hospitaali ja sen potilaat 1875 – 1840 Pro gradu, Suomen historia, Turun Yliopisto (Turku 1988).
Joutsivuo, Timo, Mikkeli, Heikki (toim.), Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (Helsinki 1995).
Nygård, Toivo, Erilaisten historia – marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa (Jyväskylä 1998).
Pesonen, Niilo, Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla (Helsinki 1980).
Pietikäinen, Petteri, Hulluuden historia (Helsinki 2013).
Pulma, Panu, Fattigvård i frihetstidens Finland. En undersökning om förhållandet mellan centralmakt och lokalsamhälle Suomen Historiallinen Seura (Helsinki 1985).
Rantala, Ulla, Seilin sairaalan mielisairaanhoito. Tutkielma, Turun terveydenhuolto-oppilaitos (Turku 1989).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Sundelin, Arne, Sörman, Anne, Skammens hud. Spetälskan i Sverige (Bokförladet DN 2004).
Kaunokirjallisuutta/ Skönlitteratur:
Brink, Aira, Velhojuuri, (Helsinki/Porvoo 1968).
Harra, Taisto, Kulkujätkä ja punapää (Helsinki 1986).
Issakainen, Jouni, Saaren kirja (Juva 1993).
Lehtinen, Sinikka, Kohtalona Seilin saari (Hämeenlinna 2007).
Lööf, Christina, Ända till gryningen (Borgå 1958).
Sundelin, Arne, Spinalonga – de spetälskas ö (Stockholm 1989)
Elokuvia ja dokumentteja/ Filmer och dokumentärer:
Anthousakis, Costas: SpinaLonga (2007).
Mavrikios, Dimitris: Spinalonga (1981).
Yle, Akuutti, Seili – spitaalisten ja hourujen saari, < http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/seili_spitaalisten_hourujen_saari>.
Yle, Sahlgren, Karl (toim.) ”Själö och vården av dårar”, Mellan barbari och humanism. Mentalvård (1991), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/sjalo_och_varden_av_darar_60999.html#media=61005>
Yle, Weurlander, Mikaela (toim.) Kvinnorna på Själö (2008), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/kvinnorna_pa_sjalo_65803.html#media=65807>.
Lisa Svanfeldt-Winter
Det finns mycket lite litteratur som gör anspråk på att behandla hela Själös historia. Däremot finns det en hel del litteratur som behandlar delar av den eller annars tangerar ämnet. Här är en liten lista på böcker, artiklar och film som berör Själös historia.
Seilistä ja kirkosta/ Själö och kyrkan:
Heinonen, Tommi, Merenkulkijan pyhätöt saaristossa (1998).
Miettinen, Mika (toim.), Seilin saariston luonto: yhteenveto kolmen vuosikymmenen tutkimuksista (Metsähallitus 1997).
Niitemaa, Timo, ”Seili: spitaali ja biologiaa” Uusi nainen 1982:8.
Nikula, Sigrid, ”Åbolands prosteri I”, Suomen kirkot (Museovirasto 1973).
Svahnström, Gösta, Seilin sairaalan vaiheista Eripainos: Sairaala 1961:12.
Topelius, Zacharias, Finland framställt i teckningar (Helsingfors 1845)
Topelius, Zacharias, Vanha kaunis Suomi 4. painos, Karisto (Hämeenlinna 1981)
Turunen, Sakari, Achté, Kalle, ”Seilin hospitaali 1619 – 1962” Käytännön lääkäri 1976:1.
Widén, Solveig, ”Vandring på Själö för tvåhundra år sedan”, Skärgård 1991:1.
Wilenius, Anne, Seilin arkistohistoriaa Arkistoteoreettinen tapaustutkimus (Turku 2001).
Leprasta ja spitaalihospitaaleista/ Lepra och leprosorier:
Björkman, Lolan, Korpholmens hospital i Kronoby 1631 – 1841 (Borgå 2007).
Fagerlund, L.W, Finlands leprosorier I (Helsingfors 1886).
Richards, Peter, The Medieval Leper and His Northern Heirs (Cambridge 1977).
Vuorinen, Heikki, Tautinen historia (Tampere 2002).
Seilin spitaalihospitaalin potilasluettelo / Patientregister över Själös spetälska: http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo038cr.htm
Muutama kirja ja artikkeli mielisairauden hoidosta Seilissä ja muualla/ Några böcker och artiklar om mentalvård på Själö och annanstans:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Omoralens ansikte. En studie av de galna kvinnorna på Själö hospital 1889 – 1944. Pro gradu. Sociologiska institutionen, Åbo Akademi (Åbo 1998).
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospita 1889 – 1944 (Åbo 2006).
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka, Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Foucault, Michel, Madness and Civilization: a history of madness in the age of reason (London 1989) (org. Folie et déraison: historie de la folie á l’âge classique, sve.: Vansinnets historia under den klassiska epoken, Lund 1983).
Jarttu, Heljä, Seilin hospitaali ja sen potilaat 1875 – 1840 Pro gradu, Suomen historia, Turun Yliopisto (Turku 1988).
Joutsivuo, Timo, Mikkeli, Heikki (toim.), Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (Helsinki 1995).
Nygård, Toivo, Erilaisten historia – marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa (Jyväskylä 1998).
Pesonen, Niilo, Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla (Helsinki 1980).
Pietikäinen, Petteri, Hulluuden historia (Helsinki 2013).
Pulma, Panu, Fattigvård i frihetstidens Finland. En undersökning om förhållandet mellan centralmakt och lokalsamhälle Suomen Historiallinen Seura (Helsinki 1985).
Rantala, Ulla, Seilin sairaalan mielisairaanhoito. Tutkielma, Turun terveydenhuolto-oppilaitos (Turku 1989).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Sundelin, Arne, Sörman, Anne, Skammens hud. Spetälskan i Sverige (Bokförladet DN 2004).
Kaunokirjallisuutta/ Skönlitteratur:
Brink, Aira, Velhojuuri, (Helsinki/Porvoo 1968).
Harra, Taisto, Kulkujätkä ja punapää (Helsinki 1986).
Issakainen, Jouni, Saaren kirja (Juva 1993).
Lehtinen, Sinikka, Kohtalona Seilin saari (Hämeenlinna 2007).
Lööf, Christina, Ända till gryningen (Borgå 1958).
Sundelin, Arne, Spinalonga – de spetälskas ö (Stockholm 1989)
Elokuvia ja dokumentteja/ Filmer och dokumentärer:
Anthousakis, Costas: SpinaLonga (2007).
Mavrikios, Dimitris: Spinalonga (1981).
Yle, Akuutti, Seili – spitaalisten ja hourujen saari, < http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/seili_spitaalisten_hourujen_saari>.
Yle, Sahlgren, Karl (toim.) ”Själö och vården av dårar”, Mellan barbari och humanism. Mentalvård (1991), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/sjalo_och_varden_av_darar_60999.html#media=61005>
Yle, Weurlander, Mikaela (toim.) Kvinnorna på Själö (2008), < http://yle.fi/arkivet/artikkelit/kvinnorna_pa_sjalo_65803.html#media=65807>.
Lisa Svanfeldt-Winter
torstai 22. elokuuta 2013
The founding board of the church
Opposite to the door of the church, over the entrance to the sacristy (where the priest prepared himself for service), is the founding board of the church. It is written in Swedish and put up after the consecration of the church. Here is the original text of the board and my try for a translation into modern(ish) English:
“DETTA HERRANIS HUUS OCH/ TEMPEL/ Är med Le?ene Hospithals medell upbygdt efter Herr:/ General Majoren och Landzhöfdingens/ Högwählborne Baron OTTO/ REINHOLT UXKULLS:. Ordres/ gottfinande med högwyrdig Herr Biscopens/ och Pro Cancelariens Doct: Laurentii Tame-Lins:. Hwilken under påstående Bygnad Sahl Afl?ed Samtycke,/ Medelst Högachtad Herr Landz Camreraren Hans=/ Svahns, anstaltande Och Hospitals Förestånarn/ Wälbetrodde Hr/ Jöns Castins hafde insende/ och redogiörande med det Ehrewyrdige Hr/ Jo=/ hanes Alftanus war vice Pastor/ Med/ Bygnaden begyntes den 1 junii åhr = 1733,/ fullbordades den 23 Augus ? sama åhr./ Inwigdes den 26 dito af Högwällärde/ Hr magister Henrich Alanus:./ Bygmästaren ärlig: och beskedelig/ bonde: Carl: Jacobson ifrån Me=/ rimasko och Killos.”
English:
This Lord's house and temple is financed by the county hospital, on the order of sir major general and county governor, highborn baron Otto Reinholt Uxkull, on the permission of the honored sir Bishop and prochancellor, doctor Laurentia Tame Lins., who during the construction work blessed passed away. With help of the highly appreciated sir county accountant Hans Svahn, the director of the institution and hospital, trusted sir Jöns Castin was supervising the work and in charge of the administration. The highly honored sir Johannes Alftanus was vice vicar when the construction work begun in June 1st 1733, and finished in August 23rd 1733. Inaugurated in August 26th by highly learned sir master Henrich Alanus. The building master was the honest and well-mannered peasant Carl Jacobson from Killos in Merimasku.
County governor: delegate of the king in a county or province.
Prochancellor: bishop who supervises a university's work.
County accountant: white-collar worker at a County Administration Board, who works with the economic administration.
Lisa Svanfeldt-Winter
“DETTA HERRANIS HUUS OCH/ TEMPEL/ Är med Le?ene Hospithals medell upbygdt efter Herr:/ General Majoren och Landzhöfdingens/ Högwählborne Baron OTTO/ REINHOLT UXKULLS:. Ordres/ gottfinande med högwyrdig Herr Biscopens/ och Pro Cancelariens Doct: Laurentii Tame-Lins:. Hwilken under påstående Bygnad Sahl Afl?ed Samtycke,/ Medelst Högachtad Herr Landz Camreraren Hans=/ Svahns, anstaltande Och Hospitals Förestånarn/ Wälbetrodde Hr/ Jöns Castins hafde insende/ och redogiörande med det Ehrewyrdige Hr/ Jo=/ hanes Alftanus war vice Pastor/ Med/ Bygnaden begyntes den 1 junii åhr = 1733,/ fullbordades den 23 Augus ? sama åhr./ Inwigdes den 26 dito af Högwällärde/ Hr magister Henrich Alanus:./ Bygmästaren ärlig: och beskedelig/ bonde: Carl: Jacobson ifrån Me=/ rimasko och Killos.”
English:
This Lord's house and temple is financed by the county hospital, on the order of sir major general and county governor, highborn baron Otto Reinholt Uxkull, on the permission of the honored sir Bishop and prochancellor, doctor Laurentia Tame Lins., who during the construction work blessed passed away. With help of the highly appreciated sir county accountant Hans Svahn, the director of the institution and hospital, trusted sir Jöns Castin was supervising the work and in charge of the administration. The highly honored sir Johannes Alftanus was vice vicar when the construction work begun in June 1st 1733, and finished in August 23rd 1733. Inaugurated in August 26th by highly learned sir master Henrich Alanus. The building master was the honest and well-mannered peasant Carl Jacobson from Killos in Merimasku.
County governor: delegate of the king in a county or province.
Prochancellor: bishop who supervises a university's work.
County accountant: white-collar worker at a County Administration Board, who works with the economic administration.
Lisa Svanfeldt-Winter
Mielenterveyden hoitoon käytetyistä lääkkeistä
Tässä hyvin epätieteellisessä tekstissä kirjoitan hieman mielenterveydellisiin vaivoihin käytetyistä lääkkeistä, lähinnä perustuen Edward Shorterin kirjaan Psykiatrian historia vuodelta 1997, Riitta Oittisen artikkeliin ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli) vuodelta 1995 ja Eero Elomaan ja Ilkka Taipaleen toimittamaan Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla vuodelta 1996.
Shorterin mukaan lääkkeistä vanhempiin kuuluu alkoholi, jota Seilissäkin on käytetty, tosin ensisijaisesti spitaalisten hoitoon. Vanhoihin rohtoihin kuuluivat myös ulostuslääkkeet, joita käytettiin mielenterveysongelmiin paljon varsinkin keskiajalla. Ajatuksena oli, että ruoansulatus oli yhteydessä mielenterveyteen, mutta myös paastolla ja ruumiin sisäisellä puhdistuksella on pitkät perinteet. Paaston hyödyistä mielenterveydellisien vaivojen hoidossa voi lukea antiikin kirjoituksista aina 1900-lukuisten mielisairaaloiden hoitomenetelmiin.
Mielisairauksia on pitkälti pidetty parantumattomina, jonka vuoksi suurin osa lääkkeistä on lähinnä tarkoitettu vaivojen lievittämiseen, eikä niinkään parantamiseen. Varsinkin rauhoittavat lääkkeet ovat tähän tarkoitukseen kehitettyjä. 1800-luvulla alettiin valmistaa enenemissä määrin alkaloidilääkkeitä, eli kasveista valmistettavia typpipohjaisia lääkkeitä. Tunnetuin alkaloidilääke on varmasti morfiini, jota valmistettiin jo kauan rauhoittavana lääkkeenä ja huumausaineena käytetystä oopiumista. Varsinkin morfiini ja sen kaltaiset lääkkeet aiheuttivat erittäin helposti riippuvuutta, ja väärinkäytökset olivat yleisiä. Alkaloidien terapeuttinen indeksi oli myös hyvin pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että tehoava annos lääkettä oli hyvin lähellä haitallista määrää lääkettä. Ei siis tarvinnut paljoakaan, jotta potilas sai yliannostuksen. Vuonna 1869 markkinoille tuotiin kloraali. Silläkin oli niinikään rauhoittava vaikutus, mutta se maistui todella pahalle, ja oli siksi potilaiden epäsuosiossa. Kloraali tuli myös tunnetuksi salapoliisiromaaneista, joissa rikollinen käytti kloraalista valmistettuja "tyrmäystippoja" uhrinsa taltuttamiseksi.
Toinen ryhmä rauhoittavia lääkkeitä oli bromisuolat, jotka kehitettiin 1890-luvulla. Näitä käytettiin esimerkiksi pitkäunihoitoihin, joissa potilas nukutettiin pitkiksi aikaväleiksi. Bromisuola oli selvästi halvempaa eikä yhtä pahanmakuista kuin jonkin verran aikaisempi keksintö kloraali. Kloraalia kuitenkin käytettiin yleisesti Euroopassa 1800-luvun loppuun saakka. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kehitettiin barbituraatit. Nämä olivat selvästi helpommin annosteltavissa kuin niitä edeltäneet lääkkeet, ja niiden sivuvaikutukset olivat vähäisemmät. Esimerkiksi pitkäunihoidossa barbituraatit eivät jättäneet potilasta yhtä uneliaaksi hoidon jälkeen kuin bromisuolat. Barbituraatteja seurasi 1940-luvulla meprobamaatit kuten Miltown ja 1960-luvulla bentsodiatsepiinit, joita edelleen käytetään mielialalääkkeinä. Sekä barbituraatit että bentodiatsepiinit rauhoittivat ja lievensivät ahdistusta. Kuuluisin bentsodiatsepiini on varmasti Valium, nykyään Suomessa usein lääkkeeksi määrätty Diapam on myös bentsodiatsepiini. Niin kuin näitä edeltäviä rauhoittavia lääkkeitä, myös nämä tulivat laajasti väärinkäytetyiksi. Kun vuonna 1950 kehitettiin klooripromatsiini, psykooseja alettiin hoitaa tällä lääkkeellä, ja syvä- ja pitkäunihoidot jäivät vähemmälle. Sen jälkeen rauhoittavia lääkkeitä käytettiin pelkästään potilaan rauhoittamiseen ja ahdistuksen lievitykseen, eikä unihoitoihin.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kukoisti myös niin kutsuttu patenttilääkekauppa. Patenttilääkkeiden, joita usein kutsuttiin myös humpuukilääkkeiksi, mainostettiin parantavan melkein mitä vaivoja tahansa, usein samanaikaisesti. Monia patenttilääkkeitä markkinoitiin hermosairauksiin, mikä oli kaunisteleva sana mielisairauksille. Patenttilääkkeet sisälsivät toisinaan joihinkin tauteihin tehoavia aineita, mutta useimmiten ei. Niitä ostettiin muun muassa postimyynnistä, kiertäviltä kauppiailta ja joitakin myös apteekeista.
Lähteet:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 - 1944 (Åbo 2006).
Duodecim Terveyskirjasto, "Diapam", http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far11454, haettu 21.8.2013.
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka (toim) Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Oittinen, Riitta, ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa, toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli (Helsinki 1995).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
Shorterin mukaan lääkkeistä vanhempiin kuuluu alkoholi, jota Seilissäkin on käytetty, tosin ensisijaisesti spitaalisten hoitoon. Vanhoihin rohtoihin kuuluivat myös ulostuslääkkeet, joita käytettiin mielenterveysongelmiin paljon varsinkin keskiajalla. Ajatuksena oli, että ruoansulatus oli yhteydessä mielenterveyteen, mutta myös paastolla ja ruumiin sisäisellä puhdistuksella on pitkät perinteet. Paaston hyödyistä mielenterveydellisien vaivojen hoidossa voi lukea antiikin kirjoituksista aina 1900-lukuisten mielisairaaloiden hoitomenetelmiin.
Mielisairauksia on pitkälti pidetty parantumattomina, jonka vuoksi suurin osa lääkkeistä on lähinnä tarkoitettu vaivojen lievittämiseen, eikä niinkään parantamiseen. Varsinkin rauhoittavat lääkkeet ovat tähän tarkoitukseen kehitettyjä. 1800-luvulla alettiin valmistaa enenemissä määrin alkaloidilääkkeitä, eli kasveista valmistettavia typpipohjaisia lääkkeitä. Tunnetuin alkaloidilääke on varmasti morfiini, jota valmistettiin jo kauan rauhoittavana lääkkeenä ja huumausaineena käytetystä oopiumista. Varsinkin morfiini ja sen kaltaiset lääkkeet aiheuttivat erittäin helposti riippuvuutta, ja väärinkäytökset olivat yleisiä. Alkaloidien terapeuttinen indeksi oli myös hyvin pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että tehoava annos lääkettä oli hyvin lähellä haitallista määrää lääkettä. Ei siis tarvinnut paljoakaan, jotta potilas sai yliannostuksen. Vuonna 1869 markkinoille tuotiin kloraali. Silläkin oli niinikään rauhoittava vaikutus, mutta se maistui todella pahalle, ja oli siksi potilaiden epäsuosiossa. Kloraali tuli myös tunnetuksi salapoliisiromaaneista, joissa rikollinen käytti kloraalista valmistettuja "tyrmäystippoja" uhrinsa taltuttamiseksi.
Toinen ryhmä rauhoittavia lääkkeitä oli bromisuolat, jotka kehitettiin 1890-luvulla. Näitä käytettiin esimerkiksi pitkäunihoitoihin, joissa potilas nukutettiin pitkiksi aikaväleiksi. Bromisuola oli selvästi halvempaa eikä yhtä pahanmakuista kuin jonkin verran aikaisempi keksintö kloraali. Kloraalia kuitenkin käytettiin yleisesti Euroopassa 1800-luvun loppuun saakka. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kehitettiin barbituraatit. Nämä olivat selvästi helpommin annosteltavissa kuin niitä edeltäneet lääkkeet, ja niiden sivuvaikutukset olivat vähäisemmät. Esimerkiksi pitkäunihoidossa barbituraatit eivät jättäneet potilasta yhtä uneliaaksi hoidon jälkeen kuin bromisuolat. Barbituraatteja seurasi 1940-luvulla meprobamaatit kuten Miltown ja 1960-luvulla bentsodiatsepiinit, joita edelleen käytetään mielialalääkkeinä. Sekä barbituraatit että bentodiatsepiinit rauhoittivat ja lievensivät ahdistusta. Kuuluisin bentsodiatsepiini on varmasti Valium, nykyään Suomessa usein lääkkeeksi määrätty Diapam on myös bentsodiatsepiini. Niin kuin näitä edeltäviä rauhoittavia lääkkeitä, myös nämä tulivat laajasti väärinkäytetyiksi. Kun vuonna 1950 kehitettiin klooripromatsiini, psykooseja alettiin hoitaa tällä lääkkeellä, ja syvä- ja pitkäunihoidot jäivät vähemmälle. Sen jälkeen rauhoittavia lääkkeitä käytettiin pelkästään potilaan rauhoittamiseen ja ahdistuksen lievitykseen, eikä unihoitoihin.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kukoisti myös niin kutsuttu patenttilääkekauppa. Patenttilääkkeiden, joita usein kutsuttiin myös humpuukilääkkeiksi, mainostettiin parantavan melkein mitä vaivoja tahansa, usein samanaikaisesti. Monia patenttilääkkeitä markkinoitiin hermosairauksiin, mikä oli kaunisteleva sana mielisairauksille. Patenttilääkkeet sisälsivät toisinaan joihinkin tauteihin tehoavia aineita, mutta useimmiten ei. Niitä ostettiin muun muassa postimyynnistä, kiertäviltä kauppiailta ja joitakin myös apteekeista.
Lähteet:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 - 1944 (Åbo 2006).
Duodecim Terveyskirjasto, "Diapam", http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far11454, haettu 21.8.2013.
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka (toim) Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Oittinen, Riitta, ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa, toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli (Helsinki 1995).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
tiistai 20. elokuuta 2013
Forskningsinstitutets och kyrkuddens bryggor
Forskningsinstittutets och kyrkuddens bryggor ger ibland upphov till diskussioner och frågor. Besökare kommer i vanliga fall i kontakt med Förbindelsefärjans brygga, även känd som Postbryggan, och med Kyrkobryggan på Kyrkudden. En del besökare har dessutom stiftat bekantskap med ”Asemalaituri” (sv. ung. stationsbryggan). Alla dessa tre bryggor finns inritade i den äldsta kartan (dock en kopia) som finns bevarad på forskningsinstitutet från år 1811. Kyrkobryggan och Stationsbryggan ligger på rätt skyddade platser, där det går bra att ankra. Det var också ett viktigt kriterium för att välja just Själö som sjukhusö.
Kyrkbryggan nära museikyrkan är öns gästhamn. Bryggan ägs av Museiverket och intill bryggan finns Pro Själö –föreningens sommarkiosk. Vid Kyrkbryggan finns också ett dass. Ifall ett större sällskap planerar att besöka Själö med egen båt, kan de t.ex. i samband med bokning av guidning också be om att få en reservation till bryggan.
Förbindelsefärjorna Östern, som trafikerar från maj till början av september, och Falkö, som traffikerar resten av året till Själö, tar i land vid Postbryggan. Även flera av forskingsinstitutets båtar förtöjs här, liksom en del charterfartyg. Andra båtar får endast med specialtillstånd ta i land vid postbryggan.
Stationsbryggan används av forskningsinstitutets forskare för att förtöja mindre båtar som de samlar prover från havet med. Institutet driver projekt bland annat om strömming, blåstång och slamkräftor. För att inte störa eller försvåra forskarnas arbete, får inte privatpersoner och charterbåtar att använda stationsbryggan. Ett undantag är öppet hus –dagen som ordnas varje år, och då institutets bryggor fritt får användas.
Lisa Svanfeldt-Winter
 |
| Kyrkbryggan. |
Kyrkbryggan nära museikyrkan är öns gästhamn. Bryggan ägs av Museiverket och intill bryggan finns Pro Själö –föreningens sommarkiosk. Vid Kyrkbryggan finns också ett dass. Ifall ett större sällskap planerar att besöka Själö med egen båt, kan de t.ex. i samband med bokning av guidning också be om att få en reservation till bryggan.
Förbindelsefärjorna Östern, som trafikerar från maj till början av september, och Falkö, som traffikerar resten av året till Själö, tar i land vid Postbryggan. Även flera av forskingsinstitutets båtar förtöjs här, liksom en del charterfartyg. Andra båtar får endast med specialtillstånd ta i land vid postbryggan.
Stationsbryggan används av forskningsinstitutets forskare för att förtöja mindre båtar som de samlar prover från havet med. Institutet driver projekt bland annat om strömming, blåstång och slamkräftor. För att inte störa eller försvåra forskarnas arbete, får inte privatpersoner och charterbåtar att använda stationsbryggan. Ett undantag är öppet hus –dagen som ordnas varje år, och då institutets bryggor fritt får användas.
 |
| Stationsbryggan. |
Lisa Svanfeldt-Winter
Information for visitors: the piers
|
| The Church pier. |
Visitors who come by the connection ferries Östern (from May to beginning of September) or Falkö (rest of the year), come to the Ferry pier on the south side of the island. It is about a half kilometer from the buildings of the Archipelago Research Institute and one kilometer from the church. The pier is also used by charter boats and the larger boats of the research institute. Private persons may only use the pier with special permission.
|
| The Ferry pier. |
Asemalaituri, the ”Station pier”, on the east side of the island, is also used by the researchers of the Archipelago Research Institute. The institute has projects i.e. on herring, Bladderwrack (Fucus vesiculosus) and mud crabs (Rhithropanopeus harrisii). The researchers use the pier when they collect samples etc. In order not to distrurbe the work of the researchers, private persons are not allowed to use the Station pier. The exception is the Doors open day, when visitors may use the piers of the institute.
|
| The Station pier. |
Lisa Svanfeldt-Winter
perjantai 16. elokuuta 2013
Kirkon kaiverrukset ja seinämaalaukset
 |
| Penkin ehkä selvin kaiverrus. |
 |
| Risti seinässä. |
Tämä tavan voi nettiselailun jälkeen todeta kuitenkin oleva katolinen tapa. Piispa tekee seinään vedellä tai öljyllä kaksitoista ristiä, joiden ympärillä on ympyrä. Nämä ristit symboloivat apostoleita. Protestanttisissa kirkoissa näitä ei tehdä, vaan kirkko vihitään toisenlaisen kaavan mukaan (katso vihkimiskaava Suomen Evankelis Luterilaisen kirkon vihkimiskaava). Seilin kirkko on rakennettu 1733, eli siinä ei pitäisi olla uskonpuhdistusta edeltäviä merkkejä niin kuin monissa Suomen keskiaikaisissa kirkoissa.
Mistä rististä on kyse, on vielä selvityksen alla:)
 |
| Abrahamin kaiverruksia. |
 |
| Spitaalisten puolen merkinnät. |
 |
| Oven lähellä on kirjoitus "ALTO". |
 |
| Tukkimiehen kirjanpitoa. |
Lähteet:
Sigrid Nikula, "Åbolands prosteri I", Suomen kirkot (Helsinki 1973)
Museoviraston rekisteriportaali: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=rapea&taulu=T_KOHDE&tunnus=200091, haettu 21.8.2013.
Katolisista konsekraatioristeistä voi lukea enemmän esim:
http://www.lub.lu.se/luft/diss/the_64/the_64.pdf, s. 151.
http://www.linkopingsdomkyrka.se/default.asp?page=page&menuid=12:30&pageid=546
http://www.ne.se.ezproxy.vasa.abo.fi/konsekrationskors
http://runeberg.org/nfbn/0426.html
http://uskojaelama.net/arkisto/index.php?topic=2534.0
Lisa Svanfeldt-Winter
Erik Litander (suomeksi)
 |
| Luukku Litandereiden hautakammioon. |
Litander syntyi vuonna 1704 ja oli kotoisin Huhtaan kylästä nykyisestä Humppilasta. Alun perin hänen sukunimensä oli Runqvist, mutta hän muutti sen Litanderiksi käydessään koulua Turussa. Ennen Seiliin tuloaan, Litander toimi muun muassa Ikaalisissa nimismiehenä ja metsätarkistajana. Jäädessään eläkkeelle vuonna 1769 hän muutti Rymättylään, missä hän kuoli vuonna 1772, 68-vuotiaana.
Lähde:
J. Vallankoski, "Seilin hospitaalin esimiehen Erik litanderin (1704 - 72) omaelämäkerta", Genos Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, http://www.genealogia.fi/genos/32/32_35.htm, haettu 16.8.2013.
Lisa Svanfeldt-Winter
Erik Litander (svenska)
|
| Luckan till Litanders grav. |
Litander var född och uppvuxen i Huhta, i nuvarande Humppila. Ursprungligen hette han i efternamn Runqvist, men ändrade det då han gick i skola i Åbo på början av 1700-talet. Innan han år 1946 kom till Själö, verkade han bland annat som länsman i Ikalis och skogskontrollör. På Själö arbetade han i över 20 år, efter vilket han pansionerade sig och flyttade till Rimito. Han dog som 68-åring år 1772.
Källa:
J. Vallankoski, "Seilin hospitaalin esimiehen Erik litanderin (1704 - 72) omaelämäkerta", Genos Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, http://www.genealogia.fi/genos/32/32_35.htm, haettu 16.8.2013.
Lisa Svanfeldt-Winter
Erik Litander (English)
|
| The hatch to the tomb of Litander's grave. |
Litander was born and raised in Huhta, in what is today a part of the town Humppila. His family name was Runqvist, until he changed it during his school years in Turku. Before he came to Seili, he worked as a rural policechief in Ikaalinen, and as a forrest adjuster. He retired in 1769 and moved to Rymättylä, not too far from Seili. He died there at the age of 68 in 1772.
Source:
J. Vallankoski, "Seilin hospitaalin esimiehen Erik litanderin (1704 - 72) omaelämäkerta", Genos Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, http://www.genealogia.fi/genos/32/32_35.htm, haettu 16.8.2013.
Lisa Svanfeldt-Winter
Gravgården
Bakom kyrkan ligger gravgården. Då Själö valdes till hospitalö, var ett viktigt kriterium för valet att ön hade sandmark att grunda en gravgård på. Det sägs att de spetälska skulle ha blivit begravda någon annanstans än på den nuvarande gravgården, men än så länge har arkeologer inte funnit människoben någon annanstans. Ifall sådana blev funna, skulle det inte vara särskilt svårt att bedöma om den döda lidit av lepra eller inte, för sjukdomen orsakar mutationer på benen.
Sett från kyrkans håll, ligger patienternas gravar på högra sidan. De flesta gravar är markerade med ett träkors. Trots att hundratals personer blivit begravda på gravgården, finns det endast ett fåtal kors kvar. Då ett träkors blivit gammalt och gått sönder, har man inte förnyat dem, utan ansett att gravplatsen då är ledig att ta i bruk för nästa. I dagens läge förnyar institutets tekniska personal korsen, men enbart de nyaste, som ännu finns kvar. Eftersom sjukhuset fungerade som kvinnosjukhus de sista 70 åren, finns det enbart kvinnonamn på träkorsen. Några patienter har fått ett gjutjärnskors eller en sten. Ett exempel är prästen Karl Isak Nordlund, som togs in på Själö på 1700-talet med diagnosen tungsinne.
Några av korsen är grekiskt ortodoxa. Mentalsjukhuset var statens sjukhus, och man tog in patienter från hela Finland, och också en del ryska patienter. Kyrkan är en luthersk kyrka, men skötte om alla patienters själavård, oberoende av kristen riktning.
På gravgårdens vänstra sida ligger personalens och öbornas gravar. Några av dem är rätt nya. Av släkterna som bott länge på Själö, bor ingen mera året runt på ön. Däremot firar många av dem sommaren här. Om en person med personlig anknytning eller som bott länge på ön önskar bli begravd på Själö, går det för sig.
På backen ligger en rad av släkten Holländers gravar. En bit ifrån ligger också gravar med namnet Hallantie, som är en förfinskning av samma släktnamn. Holländers innehade flera av sjukhusets högre tjänster från och med mitten av 1800-talet. Flera dokument och utsagor ger en bild av att Holländes var högt respekterade och att man ansåg att de hämtat ordning och goda traditioner till sjukhuset.
Bredvid Holländers gravar ligger E. von Knorrings grav. Han var syssloman på sjukhuset något innan Holländers kom till sjukhuset. Olyckligt nog började von Knorring supa och slåss med en annan från personalen. Han blev också fast för att ha förskingrat pengar från sjukhuset. Slutligen blev han intagen på Själö hospital med diagnosen paranoia.
Lisa Svanfeldt-Winter
 |
| Nere till vänster: barngravar. Bredvid dem har det funnits fler personalgravar, men de har gått sönder och förvaras nu i sakristian. Resten av personal- och lokalbornas gravar ligger bakom buskarna till vänster. |
 |
| Nordlunds grav. |
Sett från kyrkans håll, ligger patienternas gravar på högra sidan. De flesta gravar är markerade med ett träkors. Trots att hundratals personer blivit begravda på gravgården, finns det endast ett fåtal kors kvar. Då ett träkors blivit gammalt och gått sönder, har man inte förnyat dem, utan ansett att gravplatsen då är ledig att ta i bruk för nästa. I dagens läge förnyar institutets tekniska personal korsen, men enbart de nyaste, som ännu finns kvar. Eftersom sjukhuset fungerade som kvinnosjukhus de sista 70 åren, finns det enbart kvinnonamn på träkorsen. Några patienter har fått ett gjutjärnskors eller en sten. Ett exempel är prästen Karl Isak Nordlund, som togs in på Själö på 1700-talet med diagnosen tungsinne.
Några av korsen är grekiskt ortodoxa. Mentalsjukhuset var statens sjukhus, och man tog in patienter från hela Finland, och också en del ryska patienter. Kyrkan är en luthersk kyrka, men skötte om alla patienters själavård, oberoende av kristen riktning.
På gravgårdens vänstra sida ligger personalens och öbornas gravar. Några av dem är rätt nya. Av släkterna som bott länge på Själö, bor ingen mera året runt på ön. Däremot firar många av dem sommaren här. Om en person med personlig anknytning eller som bott länge på ön önskar bli begravd på Själö, går det för sig.
På backen ligger en rad av släkten Holländers gravar. En bit ifrån ligger också gravar med namnet Hallantie, som är en förfinskning av samma släktnamn. Holländers innehade flera av sjukhusets högre tjänster från och med mitten av 1800-talet. Flera dokument och utsagor ger en bild av att Holländes var högt respekterade och att man ansåg att de hämtat ordning och goda traditioner till sjukhuset.
 |
| Holländers gravar. |
Bredvid Holländers gravar ligger E. von Knorrings grav. Han var syssloman på sjukhuset något innan Holländers kom till sjukhuset. Olyckligt nog började von Knorring supa och slåss med en annan från personalen. Han blev också fast för att ha förskingrat pengar från sjukhuset. Slutligen blev han intagen på Själö hospital med diagnosen paranoia.
Lisa Svanfeldt-Winter
The graveyard
Behind the church is a graveyard. When Seili was chosen to become a hospital island in the beginning of the 17th century, one important criteria was that the island should have sand ground so that a cemetery could be founded there. It is said that the lepers would have been buried somewhere else, but archeologists have not yet found any traces of graves anywhere else on the island. If graves were found somewhere else, it would not be too hard to know whether the deceased suffered from leprosy since the disease causes mutations on the bones.
Seen from the church, the patient graves are on the right hand side at the graveyard. Most of the graves are signed with wooden crosses, since that was the cheapest option. When the woodden crosses have decayed, they have not been renewed. In stead, the place has been concidered free to use for someone else. Now a days the technical staff of the research institute renewes the crosses still on place. Since the hospital was the last 70 years for women only, there are only women names on the wooden crosses left. Some patients have got a stone or a cast iron cross, for example the priest Karl Isak Nordlund.
Some crosses are Greek Chatolic. Most Finnish Greek Chatolics live in the eastern parts of Finland. The hospital was a state hospital, and patients were taken there from all around Finland, and also some foreign patients are found in the documents. Thought the church was a protestant one, it served all patients.
On the left hand side there are the graves of the staff and the islanders. Some of these graves are rather new. Most of the islanders of the old families are now living on Seili only during summertime, but if they want, they may be buried in the cemetery of Seili. In the middle of the hillside are graves of the Holländer family. The Holländers kept from the middle of the 19th century many high offices at the hospital. Many older documents state that the Holländers were highly respected, and thought to have taken order and good customs to the hospital. Later the Holländers Finnished their name to Hallantie.
Next to the Holländer graves is the grave of E. von Knorring, who died in the middle of the 19th century. He was the director of the hospital, until he started drinking and fight with another person from the staff. He also got caught for embezzeling money from the hospital. Soon he was taken as a patient of his own hospital, with the diagnosis ”paranoia”. His co-fighter was taken to prison.
Lisa Svanfeldt-Winter
|
| Front left: children's graves, behind the bushes: graves of staff and islanders. |
|
| The grave of Karl Isak Nordlund. |
Seen from the church, the patient graves are on the right hand side at the graveyard. Most of the graves are signed with wooden crosses, since that was the cheapest option. When the woodden crosses have decayed, they have not been renewed. In stead, the place has been concidered free to use for someone else. Now a days the technical staff of the research institute renewes the crosses still on place. Since the hospital was the last 70 years for women only, there are only women names on the wooden crosses left. Some patients have got a stone or a cast iron cross, for example the priest Karl Isak Nordlund.
Some crosses are Greek Chatolic. Most Finnish Greek Chatolics live in the eastern parts of Finland. The hospital was a state hospital, and patients were taken there from all around Finland, and also some foreign patients are found in the documents. Thought the church was a protestant one, it served all patients.
|
| Graves of the Holländer family. |
On the left hand side there are the graves of the staff and the islanders. Some of these graves are rather new. Most of the islanders of the old families are now living on Seili only during summertime, but if they want, they may be buried in the cemetery of Seili. In the middle of the hillside are graves of the Holländer family. The Holländers kept from the middle of the 19th century many high offices at the hospital. Many older documents state that the Holländers were highly respected, and thought to have taken order and good customs to the hospital. Later the Holländers Finnished their name to Hallantie.
Next to the Holländer graves is the grave of E. von Knorring, who died in the middle of the 19th century. He was the director of the hospital, until he started drinking and fight with another person from the staff. He also got caught for embezzeling money from the hospital. Soon he was taken as a patient of his own hospital, with the diagnosis ”paranoia”. His co-fighter was taken to prison.
Lisa Svanfeldt-Winter
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)