Museokirkon uusi alttarivaate

Punainen alttarivaate on kirkon väripilkku.

Seilin museokirkko on saanut uuden alttarivaatteen, joka on tarkka kopio alkuperäisestä Sylvi Kekkosen lahjoittamasta tekstiilistä. Uusi alttarivaate vihitään käyttöön 27.7. klo 13 pidettävän jumalanpalveluksen yhteydessä. 

Viikkosanomat vuoden 1957 heinäkuulta kertoo, kuinka syrjäisessä Seilin saaressa tapahtui kummia: ”Harvoin eksyy saarelle vieras, sillä ainoana kulkuvälineenä on moottorivene eikä sinne ole vakituista liikennettä. Sitä suurempi oli saaren asukkaiden hämmästys, kun he aivan odottamatta saivat nähdä presidentti Kekkosen puolisoineen kävelevän saarta ympäriinsä.”[1] Presidenttipari oli yllättävällä vierailullaan käynyt myös Seilin kirkossa, missä Sylvi Kekkonen oli luvannut karulle ja koristelemattomalle kirkolle alttarivaatteen.

Sylvi Kekkosen lahjoittama alttarivaate
oli haalistunut ja vaurioitunut. Kuva: Saaristomeren tutkimuslaitos.

Perinteisistä valkoisista alttarivaatteista poikkeavan, häkellyttävän punaisen tekstiilin suunnitteli Toini Nyström ja kankaan kutoivat Suomen Käsityön Ystävät. Sylvi Kekkosen kerrotaan kirjailleen itse valkoisen karitsan ja ristikuviot.[2] Rouva Kekkonen halusi luovuttaa lahjansa kirkolle kaikessa hiljaisuudessa, mutta alttarivaatteen vihkimistä saapuikin seuraamaan sankka joukko saarelaisia, turisteja ja jopa piispa Rosenberg.

Sylvi Kekkosen lahjoittama alttarivaate koristi Seilin kirkkoa vuosikymmenien ajan. Aika, hiiret ja kirkon kolea ympäristö vahingoittivat kuitenkin tekstiiliä siinä määrin, että alkuperäinen vaate vietiin säilytettäväksi Kansallismuseoon jo vuosia sitten. Erityisesti vanhemmat vieraat, jotka muistivat alttarivaatteen tarinan, kyselivät kirkon väripilkun perään. Tästä syntyi ajatus alkuperäiselle tekstiilille uskollisesta kopiosta.

Pro Seililäiset etsivät projektille toteuttajaa lähes vuoden ajan. Parhain ammattitaito löytyikin lopulta yllättävän läheltä kun seililäinen Birgitta Henriksson lupautui toteuttamaan vaativan tehtävän.  Henriksson on taitava kankaankudonnan asiantuntija, joka on opettanut Åbo Hemslöjdslärarinstitutissa. Kaksi nimettömänä pysyttelevää Pro Seililäistä tuki hanketta rahallisesti. Henriksson kertoo saaneensa tukea ja neuvoa myös ystäviltään sekä vanhasta työpaikastaan, joka nykyisin tunnetaan Yrkeshögskolan Noviana. Tietoa alkuperäisestä tekstiilistä saatiin myös Kansallismuseolta sekä Saaristomeren tutkimuslaitoksen arkistoista.

Projektista tulikin varsin pitkäkestoinen ja yhteensä Henriksson työsti liinaa kahden vuoden ajan. Alkuvalmistelut, oikeanlaisten värien ja lankojen etsiminen sekä kankaan tiheyden laskeminen, veivät suurimman osan ajasta. Henriksson kävi myös katsomassa alkuperäistä tekstiiliä Helsingissä. Henriksson kertoo joutuneensa kiirehtimään alttarivaatteen valmistamista, sillä tekstiili siirrettiin Kansallismuseon Orimattilan varastoon ja kulkeminen sinne olisi ollut hankalaa.

Yksityiskohta vanhasta ja uudesta alttarivaatteesta. 

Vanhan alttarivaatteen kopiointi osoittautui erittäin vaikeaksi tehtäväksi ja Henriksson kertookin kokeneensa projektin aikana useita epätoivon hetkiä.  Eläkkeellä oleva Henriksson oli kuitenkin asettanut projektin vastaanottaessaan ehdon, että hän saisi työstää tekstiiliä omassa tahdissaan. Niinpä alttarivaate saikin välillä levätä Birgitta Henrikssonin Paraisten kodin pöydällä. Kuitenkin työ on ollut viimeisen kahden vuoden aikana tiiviisti Henrikssonin mielessä jopa lomamatkoilla, mistä hän kertoo tuoneensa mm. sopivia lankoja. Pieni muistikirja, jota Henriksson kantaa lähes alati mukanaan, on täynnä lankanäytteitä, muistiinpanoja ja hahmotelmia alttarivaatteen kirjailuista.

Kankaankudontaa opettaneellekin Birgitalle itse kankaan toteuttaminen sujui helposti, kunhan vanhoja kangaspuita vain levennettiin tarpeeksi. Kaikkein vaikeimmaksi työvaiheeksi Henriksson nimeää kirjailun toteuttamisen. Henriksson kertoo myös, ettei alkuperäisen tekstiilin tiheys ollut yhtenäinen, joten hän joutui tekemään myös paljon tulkintaa saadakseen kirjailun muistuttamaan alkuperäistä. Alkuperäisessä alttarivaatteessa oli käytetty villan ja silkin lisäksi ajalle tyypilliseen tapaan myös viskoosia, jonka Henriksson päätti kuitenkin jättää pois jäljitelmästä.

Birgitta Henriksson ja Seilin museokirkon uusi alttarivaate. 

Täysin tyytyväinen Henriksson ei ole työhönsä vieläkään, mikä lienee tuttua jokaiselle käsityöharrastajalle. Kriittisin katsoja on kuitenkin varmasti tekijä itse, sillä uusi alttarivaate muistuttaa alkuperäistä erehdyttävästi. Henriksson kertoo hiovansa joitakin yksityiskohtia vielä ensi talven aikana ja keskittyvänsä myös alttarivaatteen talvisäilytykseen siirtämisen mahdollistavaan ripustukseen yhdessä miehensä Helge Vikströmin kanssa. 

Teksti ja kuvat: Kirsti Ruissalo

---

[1] Lainaus Viikkosanomat 26.7.1957. Tämän blogikirjoituksen teksti pohjautuu tekemääni Birgitta Henrikssonin haastatteluun Seilissä 27.6.2014.

[2] Sylvi Kekkosen tiedetään lahjoittaneen tekstiilin, mutta hänen tekemänsä työn määrästä ei ole varmuutta. Viikkosanomien artikkelissa kuitenkin kerrotaan hänen tehneen kirjailut itse.