Seilin sairaanhoitajat

Seilin mielisairaalassa sairaanhoitajien rooli oli merkittävä, sillä sairaalalle ei yrityksistä huolimatta saatu koskaan omaa psykiatria[1]. Tässä tekstissä tehdään lyhyt katsaus sairaanhoitajan arkeen Suomessa Seilin mielisairaalan toiminnan aikaan. Suomessa oli vuonna 1880 kaksi mielisairaalaa, joista toinen Seilissä ja toinen Lapinlahdessa. Vuoteen 1920 mennessä mielisairaaloita oli jo 15.[2]

Seilin sairaanhoitajat asuivat Fyyrissä.

Ennen Suomen ensimmäisen mielisairaanhoitajakoulutuksen alkua vuonna 1913 ei hoitajille ollut tiukkoja pätevyysvaatimuksia. Heiltä edellytettiin kuitenkin taipumusta mielisairaiden hoitoon eli käytännössä raamikkuutta ja hyvää lihaskuntoa. Sairaanhoitajan yksityiselämälle asetettiin noihin aikoihin muitakin rajoituksia. Esimerkiksi avioliitto ja perhe oli Pitkäniemen sairaalassa sallittu vain miespuoliselle henkilökunnalle. Ajatus naimattomuudesta kytkeytyikin tiukasti laupeudentyönä pidettyyn ammattiin.[3] Tosin Seilin mielisairaalan hoitohenkilöstö ja palveluskunta koostui suurimmaksi saarella jo useiden sukupolvien ajan työskennelleistä perheistä eli paikallisista asukkaista. Tiivis kyläyhteisö edesauttoi varmasti myös henkilökunnan viihtyvyyttä syrjäisellä saarella.[4]

Lääkintöhallituksen laatimassa sairaalan päiväjärjestyksessä määriteltiin tarkasti, millainen hoitajan työpäivä oli. Hoitajan päivä alkoi yleensä kuudelta ja kesti iltayhdeksään. [5] Käytännössä hoitajat työskentelivät 1900-luvun alussa kuitenkin lähes kellon ympäri. Vastuu osastosta ja potilaista kuului hoitajille, eikä laitoksen alueelta saanut poistua ilman lupaa. Hoitajat myös ruokailivat potilaiden kanssa ja päivävuoroa saattoi usein seurata yövalvontavuoro. Taukoja tai lepoaikoja ei siis tunnettu. Ei siis ihmekään, että Pitkäniemen sairaalan ohjesäännössä pätevää hoitajaa kutsuttiin aarteeksi.[6]

Näkymä Fyyristä päärakennukselle

1900-luvun alkupuoliskolla oli siis tyypillistä, että hoitajat asuivat työpaikallaan tai ainakin lähellä sitä. Näin oli asia myös Seilissä, missä hoitajien tiedetään asuneen kaksikerroksisessa Fyyri-rakennuksessa, josta on hyvä näkyvyys päärakennukselle ja sitä ympäröiville mielisairaalan talousrakennuksille.

Vuoden 1840 mielisairaanhoitoasetuksessa Seilin hospitaaliin hourujen hoitoon on nimetty ”yksi toimitusesimies, kaksi houruinwartiata ja kaksi waimoista houruinhoitajaa”. Hoitajien lukumäärä on vaihdellut aikojen saatossa, eikä heidän lukumääriään ole tutkittu samaan tapaan kuten potilaita. Seilin mielisairaalan päärakennusta laajennettiin useaan otteeseen 1800-luvun kuluessa ja niin potilaiden kuin hoitajienkin määrä lisääntyi tilojen kasvun myötä.

Niin Pitkäniemen mielisairaalassa kuin Seilissäkin oli jatkuvana ongelmana henkilökunnan vaihtuvuus. Huono palkka ja raskas työ eivät houkutelleet ainakaan ulkopaikkakunnilta tulleita hoitajia jäämään. Mielisairaanhoitajana toimiminen oli tuohon aikaan yksi keino hakeutua esimerkiksi poliisiksi tai muihin parempipalkkaisiin tehtäviin.[7]

Seilin sairaanhoitajienkin tiedetään peränneen oikeuksiaan. Esimerkiksi vuonna 1866 kuusi hoitajaa valitti palkkansa pienuutta. Tuohon aikaan hoitajien vuosipalkka Seilissä oli 115 markkaa, kun taas esimerkiksi Kuopioon suunnitteilla olevan mielisairaalan hoitohenkilökunnnan vuosipalkoiksi arvioitiin 200-300 markkaa. Palkankorotuspyynnön jälkeen, tosin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, uudessa kustannusarviossa kuuden hoitajan palkkaamiseen oli varattu 2950 markkaa eli noin 500 markkaa hoitajaa kohden. Toisen kerran Seilin sairaalan sairaanhoitajat vaativat palkankorotusta ja saaristolisää vuonna 1947. Lääkintöhallitus kieltäytyi maksamasta saaristolisää vuoteen 1962 asti, jolloin Seilin työntekijöille myönnettiin syrjäseutulisä. Päätös tuli kuitenkin liian myöhään, sillä sairaala lakkautettiin pian sen julkistamisen jälkeen.[8]

Teksti ja kuvat: Kirsti Ruissalo

Lähteet ja lukemista aiheesta kiinnostuneille:

Achté, Kalle: Satakolmekymmentä vuotta psykiatriaa. Lapinlahden sairaala 1841–1971.

Achté, Kalle & Turunen, Sakari: Seilin hospitaali 1619–1962. Käytännön lääkäri nro.1, 1976.

Ahlbeck-Rehn, Jutta & Tuohela, Kirsi: Att läka kvinnornas själar – Om klass, det sunda arbetet och invalidismens kult. RIG- Kulturhistorisk tidskrift, vol. 91, nr.2, 2008.

Ahlbeck-Rehn, Jutta: Diagnosering och disciplinering. Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889–1944. Åbo Akademis förlag, Turku 2006.

Dahl, Arthur: Ur Sjählö hospitals historia.

Hurskainen, Eeva: Cecilia Blomqvist – Leprasairaalan hoitajatar. Teoksessa Nainen paikallaan – diakonissoja kotona ja kentällä. Toim. Pirkko Probst. Helsingin diakonissalaitoksen museo, Helsinki 2010.

Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka: Pitkäniemen sairaala 1900–1990.Pitkäniemen sairaalan kuntainliitto, Pitkäniemi 1990.

---

[1] Papin viran lakkautuksen jälkeen 1840-luvulla Seiliin oli tarkoituksena palkata oma lääkäri, mutta koska lääkärillä haluttiin olevan myös taloudenhoitajan pätevyys, ei virkaa saatu koskaan täytetyksi. Vuonna 1899 Nauvon saatiin oma kunnanlääkäri, jonka pestiin yhdistettiin myös Seilin lääkärin toimi. Kunnanlääkäri vieraili Seilissä säännöllisesti eli 3–10 päivän välein, paitsi kelirikkojen aikaan.

[2] Ahlbeck-Rehn 2006, 113.

[3] Kaarninen&Kaarninen 1990; 64, 121.

[4]Turunen & Achté 1976, 43.

[5] Hurskainen 2010, 29.

[6] Kaarninen&Kaarninen 1990, 70.

[7] Kaarninen&Kaarninen 1990, 75.

[8] Turunen & Achté 1976, 31–32.