Seilin kirkon jalkapuiden iästä ei
ole varmaa tietoa, mutta mitä todennäköisemmin ne eivät ole uudet kopiot, jotka olisi tuotu kun kirkko muutettiin museokirkoksi.
Jalkapuut mainitaan inventaariolistassa vuodelta 1932, jolloin kirkko
vielä oli alkuperäisessä käytössä. Tällöin ei kuitenkaan enää
lain mukaan jalkapuuta saanut käyttää rangaistuksena, mikä voisi
kertoa siitä, että vanhat jalkapuut olisi jätetty paikalleen ilman
käyttöä. Seilin jalkapuissa on kolme reikää. Jalkapuihin
tuomittu asetti yhden jalan jalkapuuhun, eli siinä on paikat
kolmelle hengelle.
Jalkapuut oli kirkkolain mukainen
häpeärangaistus, josta Seilin kirkon toiminnan aikana säädettiin
vuoden 1686 kirkkolaissa. Kirkkolaissa säädettiin muun muassa
kirkon ja valtio suhteesta, ja siitä, että hallitsija oli kirkon
ylin johtaja. Siinä myös säädettiin siitä, mitkä yhteiskunnan
alueet kuuluivat kirkon tuomittaviksi. Vuoden 1686 kirkkolakia
noudatettiin nykyisellä Suomen alueella aina vuoteen 1867 saakka,
jolloin valtiopäivät säätivät uuden kirkkolain. Sitä ennenkin
tehtiin joitakin muutoksia kirkkolakiin.
Jalkapuut olivat häpeärangaistus,
joka oli kirkkokurin tavallinen rangaistusmuoto. Jalkapuihin tuomittu
istui puissa joko koko jumalanpalveluksen ajan, tai ainoastaan
kirkkoväen saapuessa ja lähtiessä kirkkoon. Jalkapuut asetettiin
joko kirkon ulkopuolelle tai asehuoneeseen. Riippuen rikoksesta,
jalkapuihin voitiin tuomita istumaan yhdestä yhdeksään
peräkkäiseen sunnuntaihin. Jalkapuihin tuomittiin esimerkiksi jos
otti toisen paikan kirkossa, jumalanpalveluksen häiritsemisestä tai
sieltä ennenaikaisesta lähtemisestä tai jos jätti kokonaan
tulematta jumalanpalvelukseen. Nämä rikkeet kulkivat
sapattirikos-nimikkeen alla.
Kirkkokurin alaisuuteen kuului myös
rikkeitä kuten avioliiton sisäiset riidat, huonot lukutaidot,
epäkuuliaisuus vanhempia kohtaan, huolimattomuus lapsen
kasvatuksessa, kiroilu, juoruilu, harhaoppien levittäminen ja
valehteleminen. Yleensä rangaistukset olivat eritasoisia
varoituksia, jolloin tuomittu eristettiin kirkon yhteisöstä
tietyksi ajaksi tai elinikäisesti. Myös jalkapuihin tuomitseminen
oli kirkon yhteisöstä lyhyeksi ajaksi eristämistä, jos tuomittua
ei päästetty sisälle kirkkoon jumalanpalveluksen ajaksi.
Lähteet:
C. A. Nordman, Själö hospital i
Nagu (1932).
Nisula, Sigrid, "Åbolands prosteri I", Suomen kirkot (Helsinki 1973).
Nisula, Sigrid, "Åbolands prosteri I", Suomen kirkot (Helsinki 1973).
Lisa Svanfeldt-Winter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti