Seilin museokirkko: Jalkapuut

Seilin kirkon jalkapuiden iästä ei ole varmaa tietoa, mutta mitä todennäköisemmin ne eivät ole uudet kopiot, jotka olisi tuotu kun kirkko muutettiin museokirkoksi. Jalkapuut mainitaan inventaariolistassa vuodelta 1932, jolloin kirkko vielä oli alkuperäisessä käytössä. Tällöin ei kuitenkaan enää lain mukaan jalkapuuta saanut käyttää rangaistuksena, mikä voisi kertoa siitä, että vanhat jalkapuut olisi jätetty paikalleen ilman käyttöä. Seilin jalkapuissa on kolme reikää. Jalkapuihin tuomittu asetti yhden jalan jalkapuuhun, eli siinä on paikat kolmelle hengelle.

Jalkapuut oli kirkkolain mukainen häpeärangaistus, josta Seilin kirkon toiminnan aikana säädettiin vuoden 1686 kirkkolaissa. Kirkkolaissa säädettiin muun muassa kirkon ja valtio suhteesta, ja siitä, että hallitsija oli kirkon ylin johtaja. Siinä myös säädettiin siitä, mitkä yhteiskunnan alueet kuuluivat kirkon tuomittaviksi. Vuoden 1686 kirkkolakia noudatettiin nykyisellä Suomen alueella aina vuoteen 1867 saakka, jolloin valtiopäivät säätivät uuden kirkkolain. Sitä ennenkin tehtiin joitakin muutoksia kirkkolakiin.

Jalkapuut olivat häpeärangaistus, joka oli kirkkokurin tavallinen rangaistusmuoto. Jalkapuihin tuomittu istui puissa joko koko jumalanpalveluksen ajan, tai ainoastaan kirkkoväen saapuessa ja lähtiessä kirkkoon. Jalkapuut asetettiin joko kirkon ulkopuolelle tai asehuoneeseen. Riippuen rikoksesta, jalkapuihin voitiin tuomita istumaan yhdestä yhdeksään peräkkäiseen sunnuntaihin. Jalkapuihin tuomittiin esimerkiksi jos otti toisen paikan kirkossa, jumalanpalveluksen häiritsemisestä tai sieltä ennenaikaisesta lähtemisestä tai jos jätti kokonaan tulematta jumalanpalvelukseen. Nämä rikkeet kulkivat sapattirikos-nimikkeen alla.

Kirkkokurin alaisuuteen kuului myös rikkeitä kuten avioliiton sisäiset riidat, huonot lukutaidot, epäkuuliaisuus vanhempia kohtaan, huolimattomuus lapsen kasvatuksessa, kiroilu, juoruilu, harhaoppien levittäminen ja valehteleminen. Yleensä rangaistukset olivat eritasoisia varoituksia, jolloin tuomittu eristettiin kirkon yhteisöstä tietyksi ajaksi tai elinikäisesti. Myös jalkapuihin tuomitseminen oli kirkon yhteisöstä lyhyeksi ajaksi eristämistä, jos tuomittua ei päästetty sisälle kirkkoon jumalanpalveluksen ajaksi.