
Rakennusmestari oli Kaarle Jaakonpoika
Merimaskusta, ja kirkko rakennettiin kolmessa kuukaudessa yhden kesän
aikana. Mitä luultavimmin mahdollisimman paljon töistä tehtiin
valmiiksi etukäteen, ja Seiliin tultiin ainoastaan kokoamaan kirkko.
Tämä on hyvinkin ymmärrettävää: kirkko rakennettiin
leprapotilaiden saarelle, eikä rakennusmiehet varmastikaan halunneet
oleskella siellä yhtään kauemmin kuin oli pakko.

Saarnastuolin on maalannut silloin
19-vuotias ylioppilas Carl Johan von Holthausen vuonna 1734. Hän
myös maalasi saarnastuolilla sijaitsevan enkelitaulun. Von
Holthausen kirjoitti nimensä latinaksi saarnastuolin kaiteeseen,
mutta sen ovat seililäiset maalanneet mustalla yli. Kun valo osuu
kaiteeseen sopivasta kulmasta, kirjoituksen voi kuitenkin vielä
nähdä maalin alta. Tunnettua taiteilijaa von Holthausenista ei
tullut, vaan hän teki uransa Ruotsin armeijassa.
Alttarin vieressä on Helge Sténin
maalaus Myrsky Genesaretinjärvellä vuodelta 1949.
Seilin kirkon erikoisuus on
spitaalisten oma puoli kirkon länsisiivessä. Heillä on siellä
myös oma sisäänkäyntinsä ja alttarinsa. Penkit ovat selvästi
vähemmän tarkasti nikkaroitu kuin ”puhtaiden” puoleiset penkit.
Sylvi Kekkonen lahjoitti vuonna 1957
punaisen alttarivaatteen, joka nyt on viety kirkosta pois
korjattavaksi. Alkuperäinen vaate jääkin säilytykseen
mantereelle, mutta Pro Seili – Själö yhdistyksen jäsen on
tekemässä vaatteesta kopiota, joka on tarkoitus valmistuessaan
tuoda kirkkoon.
Kirkon ikkunat on laajennettu useissa erissä, vuosina 1838, 1898 ja projekti saatettiin loppuun vuonna 1906, jolloin myös kirkkoon asennettiin tukipylväät seiniä
vasten.

Kirkon keskellä on luukku, jonka alla
on taloudenhoitaja Eric Lithanderin ja hänen perheensä haudat.
Hautaholvi on muurattu vuonna 1756. Kirkkoonhautaaminen kiellettiin
kokonaan keisarillisen käskyn myötä vuonna 1822.

Lisa Svanfeldt-Winter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti