tiistai 27. elokuuta 2013

Kirkkolaiva

Seilin kirkossa roikkuu Åke Sandvallin tekemä kirkkolaiva, joka on pienoismalli Agent-nimisestä prikistä, jota nauvolaiset käyttivät kauppalaivana 1800-luvulla.

Åke Sandvall oli nauvolainen insinööri, joka on tunnettu suuresta tekemästään suuresta määrästä laivojen pienoismalleja. Paitsi Seilin kirkkoon, hän on myös tehnyt kirkkolaivat muun muassa Turun tuomiokirkkoon ja Nauvon kirkkoon.
Seilin kirkon kirkkolaiva.
Kirkkolaivoja kutsutaan yleisesti myös votiivilaivoiksi. Nimitys tulee latinan sanasta votum, joka tarkoittaa lupausta. Votiivilaivoja, kuten myös muita votiivilahjoituksia, annettiin seurakunnalle pyyntönä Jumalan siunauksesta tai kiitoksena Hänen avustaan. Esimerkiksi merimies, joka lähti pitkälle vaaralliselle matkalle, tai joka selviytyi haaksirikosta, pystyi lahjoittamaan kiitokseksi laivan pienoismallin kirkolleen. Votiivilaivoja on niissä eurooppalaisissa kirkoissa, joiden seurakuntien jäsenet ovat olleet paljon tekemisissä merenkulun ja laivanrakennuksen kanssa. Euroopassa vanhimmat säilyneet votiivilaivat ovat 1500-luvulta, kun taas Pohjoismaissa ne ovat Tukholman Suurkirkon laivaa vuodelta 1590 lukuunottamatta, 1600-luvun ensimmäisiltä vuosilta (esim Hauhon kirkon votiivilaiva vuodelta 1609, Norjan Bergenin Mariakirkko vuodelta 1610 ja Tanskassa sijaitsevan Hon kirkon vuodelta 1605)

Pohjoismaisista kirkkolaivoista melko harvat ovat kuitenkin votiivilaivoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet niistä on lahjoitettu ilman Jumalan siunauksen tai merihädästä pelastumisen pyyntönä, vaan ne on lahjoitettu koristeiksi, jonkun henkilön muistoksi tai oman statuksen osoitukseksi. Koska suurimmasta osasta kirkkolaivoja ei ole säilynyt lahjoituskirjoja tai muita asiakirjoja, jotka kertoisivat lahjoituksen syystä, eivät tutkijat ole voineet määritellä tarkasti, kuinka suuri osa kirkkoveneistä ovat votiivilaivoja. Kirkkolaivat ovat tavallisisa kaikilla Pohjoismaiden rannikoilla, mutta kaikkein eniten niitä on Tanskassa, jossa joka toisessa kirkossa on kirkkovene. Tanskassa on myös suurin osa kaikkein vanhimmista säilyneistä kirkkoveneistä.

Paitsi että laiva on rannikko- ja saaristoseurakunnissa läheinen aihe, ja muistuttaa läheisistä jotka ovat matkoilla tai ovat niillä menehtyneet, veneet ja laivat ovat myös tiukasti sidoksissa kristillisen kirkon symboliikkaan. Vene symboloi seurakuntaa tai kaikkia uskovia, ja sitä ohjaa Kristus, joka suojelee uskoviaan vaaroilta. Vene voi myös symboloida matkaa taivaaseen.

Koska Suomi tähän aikaan oli Suurruhtinaskunta Venäjän alla, Agent on venäjän liputuksen alla. Suomen kauppalaivat ottivat kuitenkin jo Krimin sodan (1853 – 1856) yhteydessä käyttöön oman lipun, sillä brittiläiset ja ranskalaiset kaappasivat sodan yhteydessä venäjän lipun alla purjehtivia aluksia. Suomalainen kauppalaivalippu muistutti nykyistä Suomen siniristilippua, mutta risti oli kapeampi ja tummempi, niin kutsuttu Pyhän Yrjön ristillä varustettu lippu. Sodan jälkeen lipun tangon puoleiseen yläkulmaan liitettiin venäjän lippu ja alakulmaan ankkuri.

 Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti