perjantai 16. elokuuta 2013

Kirkon kaiverrukset ja seinämaalaukset

Penkin ehkä selvin kaiverrus.
Risti seinässä.
Tänään oli kirkolla puhetta kirkon sisäänkäynnin lähellä olevasta valkoisesta ympyrään suljetusta rististä. Mietittiin, voisiko kyseessä olla risti, joka toisissa kirkoissa maalataan vihkimisen jälkeen.

Tämä tavan voi nettiselailun jälkeen todeta kuitenkin oleva katolinen tapa. Piispa tekee seinään vedellä tai öljyllä kaksitoista ristiä, joiden ympärillä on ympyrä. Nämä ristit symboloivat apostoleita. Protestanttisissa kirkoissa näitä ei tehdä, vaan kirkko vihitään toisenlaisen kaavan mukaan (katso vihkimiskaava Suomen Evankelis Luterilaisen kirkon vihkimiskaava). Seilin kirkko on rakennettu 1733, eli siinä ei pitäisi olla uskonpuhdistusta edeltäviä merkkejä niin kuin monissa Suomen keskiaikaisissa kirkoissa.

Mistä rististä on kyse, on vielä selvityksen alla:)

Abrahamin kaiverruksia.
Kirkossa on paljon muitakin kaiverruksia ja maalauksia. Esimerkiksi penkkeihin on varsinkin lähinnä ovea, oikealla puolella, kaiverrettu jos jonkinlaista. Kaikkein selvimmät näistä ovat kolmannen penkkirivin nimikirjoitukset Erik Skönlund ja Abraham. Ensimmäisen alla lukee Anno 1752 ja toisen alla 1754. Nämä penkkirivit ovat oletettavasti tähän aikaan kuuluneet mielisairaalapotilaille. Miehet istuivat oikealla puolella ja naiset vasemmalla.

Spitaalisten puolen merkinnät.
Spitaalisten puolella, eteläisellä seinällä on maalattuna vuosiluku 1829 kahteen kertaan ja niiden perään nimikirjaimet I . S. ja I:H:R. Kirkon inventaariolistoista, Museoviraston luetteloista ja historiikeista ei ole löytynyt remonttia, joka vuosiluvultaan sopisi yhteen tämän vuosiluvun kanssa. Esimerkiksi ikkunoita on laajennettu vuosina 1824, 1835 ja 1839, sakastin lattia on uusittu vuonna 1825 ja kirkon perustusrakennukset rapattiin vuonna 1813, mutta mikään näistä luvuista ei hyvällä mielikuvituksellakaan oikein sovi maalattuihin numeroihin. Mahdollisesti kyseessä on ollut kirkon maalaaminen tai katon tervaaminen, josta ei olisi jäänyt muita merkintöjä.

Oven lähellä on kirjoitus "ALTO".


Tukkimiehen kirjanpitoa.








Lähteet:
Sigrid Nikula, "Åbolands prosteri I", Suomen kirkot (Helsinki 1973)
Museoviraston rekisteriportaali:  http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=rapea&taulu=T_KOHDE&tunnus=200091, haettu 21.8.2013.

Katolisista konsekraatioristeistä voi lukea enemmän esim:
http://www.lub.lu.se/luft/diss/the_64/the_64.pdf, s. 151.
http://www.linkopingsdomkyrka.se/default.asp?page=page&menuid=12:30&pageid=546
http://www.ne.se.ezproxy.vasa.abo.fi/konsekrationskors
http://runeberg.org/nfbn/0426.html
http://uskojaelama.net/arkisto/index.php?topic=2534.0


Lisa Svanfeldt-Winter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti